SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  10
© UNICEF/UN074420/Knowles-Coursin
UNICEF-päivä, lokakuu 2021
AFGANISTAN SYYSKUU 2021
Tilannekuva numeroina
• 18 400 000 humanitaarista apua
tarvitsevaa ihmistä – joista
9 700 000 lapsia
• 600 000 maansisäisiä
pakolaisia, joista puolet lapsista
ja määrä kasvaa
• Miljoona lasta kärsii vakavasta
akuutista aliravitsemuksesta
tänä vuonna ja voi kuolla ilman
hoitoa.
2
UNICEF AFGANISTANISSA
• UNICEF on ollut paikalla Afganistanissa yli 70 vuotta ja työskentelemme eri puolilla maata.
• Koulujen määrä Afganistanissa on kolminkertaistunut vuodesta 2002 ja koulua käyvine lasten
määrä on kymmenkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana ja on saavuttanut lähes 10 miljoonaa
lasta - mukaan lukien lähes 4 miljoonaa tyttöä.
• Kuitenkin jo ennen nykyistä kriisiä 4,2 miljoonaa lasta ei saanut minkäänlaista koulutusta ja lähes
50 prosenttia tytöistä Afganistanissa ei ole koskaan edes aloittanut peruskoulutusta
• Kriisin aikana olemme toimittaneet kuivuudesta kärsivälle ihmiselle turvallista juomavettä ja
lähettäneet liikkuvia terveysryhmiä 14 maakuntaan jatkamaan lasten ja naisten
perusterveydenhuoltopalvelujen tarjoamista.
• Lisäksi mahdollistamme vakavasti aliravituille lapsille tarvittavaa hoitoa
• Tiedämme, mitä lasten hyväksi on tehtävä. Ja voimme tehdä sen yhdessä kumppaneidemme
kanssa, kunhan meillä on täysi rahoitustuki, vapaa tarvikkeiden ja henkilöstön kuljetus ja täysi
pääsy auttamaan turvallisesti
JO ENNEN COVID19 PANDEMIAA LÄHES
JOKA NELJÄS LAPSI
ELI MAASSA, JOKA KÄRSI KONFLIKTISTA TAI
MUUSTA KRIISISTÄ!
Jemen, Syyria, Rohingyat, Etelä-Sudan, Keski -Afrikan tasavalta, Afganistan…
UNICEF ja kumppanit reagoivat hätätilanteisiin 61 maassa vuonna 2019
4
Hätäaputyö on olennainen osa UNICEFin työtä
• Lapset ja naiset ovat aina
heikoimmassa asemassa
hätätilanteissa.
• UNICEF on maassa ennen
hätätilannetta, sen aikana ja sen
jälkeen.
• Yleissopimus lapsen oikeuksista (ja
sen lisäpöytäkirjat) ohjaavat
työtämme lasten suojelemiseksi
myös aseellisten konfliktien aikana.
• UNICEF vastaa yli 300
hätätilanteeseen vuosittain. UNICEF Iraq/2017/Alessio Romenzi
Hätäavun tarpeen monet muodot
Suojelukriisit
UNICEF South Sudan/2018/Ilvy Njiokiktjien
Pitkittyneet konfliktit
Väestön siirrot ja pakolaisuus
Ilmastonmuutoksen vaikutus
Epidemiat ja muut terveyskriisit
COVID-19-pandemia on määritellyt lapsuuden
maailmanlaajuisesti uudelleen
Se on vaikuttanut lapsiin enemmän kuin mikään
muu viime vuosikymmenten kriisi
7
Koronasta on tullut lapsen oikeuksien kriisi
Toimenpiteet koronan leviämisen estämiseksi sekä kriisin taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset osuvat
lapsiin pahemmin kuin itse virus
• Elonjääminen - yli 6000 lasta enemmän uhkaa kuolla päivässä
• Keskeytyneet terveyspalvelut, perheiden toimeentulo heikkenee > ravinnon puute
• Köyhyyden paheneminen, epätasa-arvon syveneminen
• Euroopan ja Keski-Aasian maissa köyhyydessä elävien lasten määrä voi lisääntyä 44 prosentilla,
matalan ja keskitulotason maissa 15 prosentilla
• 150 miljoonaa lasta lisää kärsii köyhyydestä
• Suojelu
• Lasten kaltoinkohtelu, lapsityö, perheväkivalta lisääntyy
• Koulutus
• 168 miljoona lasta ei päässyt koko viime vuonna kouluun.
• Tämän lisäksi joka 7. lapsi maailmassa on saanut vähemmän kuin neljäsosan opetuksestaan
koulussa.
• Suomessa ammattikoulutuksen keskeyttäminen noussut
8
COVID19 – vaikutukset lapsiin
• Kolmannes maailman koululaisista ei ole saanut etäopetusta koronakriisin aikana.
• 44 miljoonaa lasta on joutunut olemaan poissa koulusta yli 18 kuukautta
• Itä- ja Etelä-Afrikassa 40% lapsista ja nuorista ei voi käydä koulua.
• Ugandassa, jossa koulut ovat olleet kiinni yli 300 päivää ja joissa vain 0,3 prosentilla
kotitalouksista on Internet -yhteys, teini -ikäiset raskaudet ovat lisääntyneet 20
prosenttia
• Etelä -Afrikassa 450 000 lasta on keskeyttänyt koulunsa koronakriisin aikana
• Lapsityövoiman määrän ennustetaan kasvavan maailmassa lähes yhdeksällä
miljoonalla
9
©
UNICEF/SUDA2014-XX228/Noorani

Contenu connexe

Tendances

Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala  Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiUNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaAjankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele  UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassaPysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Matti Rimpelä
 
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira CustódioLapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira CustódioSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...Kai Kortelainen
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveiset
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveisetLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveiset
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveisetSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyölläLapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyölläLastensuojelun Keskusliitto
 

Tendances (20)

Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala  Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
Sierra Leonen lapset - Marja-Riitta Ketola ja Iiro Rantala
 
Miten voin vapaaehtoisena muuttaa maailmaa
Miten voin vapaaehtoisena muuttaa maailmaaMiten voin vapaaehtoisena muuttaa maailmaa
Miten voin vapaaehtoisena muuttaa maailmaa
 
Kotimaan vaikuttamistyö - 2015
Kotimaan vaikuttamistyö - 2015Kotimaan vaikuttamistyö - 2015
Kotimaan vaikuttamistyö - 2015
 
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015
Kansainvälinen vaikuttaminen ja ohjelmatyö Suomen UNICEFissa 2015
 
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael MalkamäkiUNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
UNICEFin lapsiystävällinen kunta -malli - Johanna Laaja ja Mikael Malkamäki
 
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
Uusia voimia ryhmäämme - Lena Jolkkonen
 
Kestävän kehityksen tavoitteet - Inka Hetemäki
Kestävän kehityksen tavoitteet - Inka HetemäkiKestävän kehityksen tavoitteet - Inka Hetemäki
Kestävän kehityksen tavoitteet - Inka Hetemäki
 
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-GrandaAjankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
Ajankohtaista vapaaehtoistoiminnassa - Lena Jolkkonen ja Maria Mäntylä-Granda
 
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele  UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
UNICEF-kävely 20 vuotta - Annika Junnonaho ja Anna Veele
 
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassaPysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
Pysyviä muutoksia - jokaiselle lapselle - kaikkialla maailmassa
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi TuukkanenLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Terhi Tuukkanen
 
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017Rimpela lasten forssa 31.10.2017
Rimpela lasten forssa 31.10.2017
 
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
Lapsen arvostava kohtaaminen UNICEF-vapaaehtoisena - Inka hetemäki
 
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira CustódioLapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio
Lapsiystävällinen maakunta -ohjeistus 2/2018 - Ira Custódio
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi VirkkiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Päivi Virkki
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi KiilakoskiLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Tomi Kiilakoski
 
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...
Lasten hyvinvoinnin rakentuminen maahanmuuttajaperheissä, Yliopettaja Minna V...
 
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
Lapsen oikeudet 30 vuotta - Minna Suihkonen
 
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveiset
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveisetLapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveiset
Lapsiystävällinen kunta -verkosto 08/2016 tapaaminen - Kuntien terveiset
 
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyölläLapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä
Lapsiperheiden köyhyyttä torjutaan yhteistyöllä
 

Similaire à UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola

Similaire à UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola (10)

Nälkäkriisi 2017 ja UNICEF
Nälkäkriisi 2017 ja UNICEFNälkäkriisi 2017 ja UNICEF
Nälkäkriisi 2017 ja UNICEF
 
Syyrian sota kuusi vuotta - pakolaisten reitillä Serbiassa
Syyrian sota kuusi vuotta - pakolaisten reitillä SerbiassaSyyrian sota kuusi vuotta - pakolaisten reitillä Serbiassa
Syyrian sota kuusi vuotta - pakolaisten reitillä Serbiassa
 
VLiitto_UNFPA2015_WEB-2
VLiitto_UNFPA2015_WEB-2VLiitto_UNFPA2015_WEB-2
VLiitto_UNFPA2015_WEB-2
 
Humanitaarinen apu: 100 tulosta Suomen kehitysyhteistyöstä
Humanitaarinen apu: 100 tulosta Suomen kehitysyhteistyöstäHumanitaarinen apu: 100 tulosta Suomen kehitysyhteistyöstä
Humanitaarinen apu: 100 tulosta Suomen kehitysyhteistyöstä
 
Kehitysyhteistyön tuloksia
Kehitysyhteistyön tuloksiaKehitysyhteistyön tuloksia
Kehitysyhteistyön tuloksia
 
Yhteinen isänmaa2
Yhteinen isänmaa2Yhteinen isänmaa2
Yhteinen isänmaa2
 
Kati Palsanen
Kati PalsanenKati Palsanen
Kati Palsanen
 
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
Influenssarokotuskattavuus kaudella 2020-2021
 
Äitiyspakkauksen historiaa kansanterveysnäkökulmasta
Äitiyspakkauksen historiaa kansanterveysnäkökulmastaÄitiyspakkauksen historiaa kansanterveysnäkökulmasta
Äitiyspakkauksen historiaa kansanterveysnäkökulmasta
 
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda) JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
JANO2018 - lipaskeräys (Maria Mäntylä-Granda)
 

Plus de Suomen UNICEF - UNICEF Finland

UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiAjankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Suomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaMitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFLasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFSuomen UNICEF - UNICEF Finland
 

Plus de Suomen UNICEF - UNICEF Finland (15)

Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettunaLapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
Lapsen oikeudet – perustiedot tavutettuna
 
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisilleLapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
Lapsen oikeudet – perustiedot alakoululaisille
 
Lukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödytLukemisen ilot ja hyödyt
Lukemisen ilot ja hyödyt
 
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in MosambiqueUNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Unicef for every child in Mosambique
 
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-SalmiAjankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
Ajankohtaista joulumyynnistä ja sen raportoinnista - Mia Granqvist-Salmi
 
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019Testamenttiesite:  tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
Testamenttiesite: tietoa UNICEFin vapaaehtoisille 2019
 
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseenTervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
Tervetuloa UNICEFin vapaaehtoisten kevätkoulutukseen
 
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoroUNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
UNICEFin vapaaehtoiset - Ohjausryhmän puheenvuoro
 
Jano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssäJano2019-kampanja esittelyssä
Jano2019-kampanja esittelyssä
 
10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti10 syytä laatia testamentti
10 syytä laatia testamentti
 
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksiSuurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
Suurlahjoittajat - isoja askelia lasten hyväksi
 
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaanVirtaa vapaaehtoistoimintaan
Virtaa vapaaehtoistoimintaan
 
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajiaMitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
Mitä taskun pohjalle jäi, kun tapahtumaan ei tullut osanottajia
 
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEFValmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
Valmistaudumme joulumyyntiin 2018: Suomen UNICEF
 
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEFLasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
Lasten oikeuksien toteuttaminen yritysten avulla: Suomen UNICEF
 

UNICEF-päivä vapaaehtoisille 2021 Ajankohtaista Marja-Riitta Ketola

  • 2. AFGANISTAN SYYSKUU 2021 Tilannekuva numeroina • 18 400 000 humanitaarista apua tarvitsevaa ihmistä – joista 9 700 000 lapsia • 600 000 maansisäisiä pakolaisia, joista puolet lapsista ja määrä kasvaa • Miljoona lasta kärsii vakavasta akuutista aliravitsemuksesta tänä vuonna ja voi kuolla ilman hoitoa. 2
  • 3. UNICEF AFGANISTANISSA • UNICEF on ollut paikalla Afganistanissa yli 70 vuotta ja työskentelemme eri puolilla maata. • Koulujen määrä Afganistanissa on kolminkertaistunut vuodesta 2002 ja koulua käyvine lasten määrä on kymmenkertaistunut viimeisten 20 vuoden aikana ja on saavuttanut lähes 10 miljoonaa lasta - mukaan lukien lähes 4 miljoonaa tyttöä. • Kuitenkin jo ennen nykyistä kriisiä 4,2 miljoonaa lasta ei saanut minkäänlaista koulutusta ja lähes 50 prosenttia tytöistä Afganistanissa ei ole koskaan edes aloittanut peruskoulutusta • Kriisin aikana olemme toimittaneet kuivuudesta kärsivälle ihmiselle turvallista juomavettä ja lähettäneet liikkuvia terveysryhmiä 14 maakuntaan jatkamaan lasten ja naisten perusterveydenhuoltopalvelujen tarjoamista. • Lisäksi mahdollistamme vakavasti aliravituille lapsille tarvittavaa hoitoa • Tiedämme, mitä lasten hyväksi on tehtävä. Ja voimme tehdä sen yhdessä kumppaneidemme kanssa, kunhan meillä on täysi rahoitustuki, vapaa tarvikkeiden ja henkilöstön kuljetus ja täysi pääsy auttamaan turvallisesti
  • 4. JO ENNEN COVID19 PANDEMIAA LÄHES JOKA NELJÄS LAPSI ELI MAASSA, JOKA KÄRSI KONFLIKTISTA TAI MUUSTA KRIISISTÄ! Jemen, Syyria, Rohingyat, Etelä-Sudan, Keski -Afrikan tasavalta, Afganistan… UNICEF ja kumppanit reagoivat hätätilanteisiin 61 maassa vuonna 2019 4
  • 5. Hätäaputyö on olennainen osa UNICEFin työtä • Lapset ja naiset ovat aina heikoimmassa asemassa hätätilanteissa. • UNICEF on maassa ennen hätätilannetta, sen aikana ja sen jälkeen. • Yleissopimus lapsen oikeuksista (ja sen lisäpöytäkirjat) ohjaavat työtämme lasten suojelemiseksi myös aseellisten konfliktien aikana. • UNICEF vastaa yli 300 hätätilanteeseen vuosittain. UNICEF Iraq/2017/Alessio Romenzi
  • 6. Hätäavun tarpeen monet muodot Suojelukriisit UNICEF South Sudan/2018/Ilvy Njiokiktjien Pitkittyneet konfliktit Väestön siirrot ja pakolaisuus Ilmastonmuutoksen vaikutus Epidemiat ja muut terveyskriisit
  • 7. COVID-19-pandemia on määritellyt lapsuuden maailmanlaajuisesti uudelleen Se on vaikuttanut lapsiin enemmän kuin mikään muu viime vuosikymmenten kriisi 7
  • 8. Koronasta on tullut lapsen oikeuksien kriisi Toimenpiteet koronan leviämisen estämiseksi sekä kriisin taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset osuvat lapsiin pahemmin kuin itse virus • Elonjääminen - yli 6000 lasta enemmän uhkaa kuolla päivässä • Keskeytyneet terveyspalvelut, perheiden toimeentulo heikkenee > ravinnon puute • Köyhyyden paheneminen, epätasa-arvon syveneminen • Euroopan ja Keski-Aasian maissa köyhyydessä elävien lasten määrä voi lisääntyä 44 prosentilla, matalan ja keskitulotason maissa 15 prosentilla • 150 miljoonaa lasta lisää kärsii köyhyydestä • Suojelu • Lasten kaltoinkohtelu, lapsityö, perheväkivalta lisääntyy • Koulutus • 168 miljoona lasta ei päässyt koko viime vuonna kouluun. • Tämän lisäksi joka 7. lapsi maailmassa on saanut vähemmän kuin neljäsosan opetuksestaan koulussa. • Suomessa ammattikoulutuksen keskeyttäminen noussut 8
  • 9. COVID19 – vaikutukset lapsiin • Kolmannes maailman koululaisista ei ole saanut etäopetusta koronakriisin aikana. • 44 miljoonaa lasta on joutunut olemaan poissa koulusta yli 18 kuukautta • Itä- ja Etelä-Afrikassa 40% lapsista ja nuorista ei voi käydä koulua. • Ugandassa, jossa koulut ovat olleet kiinni yli 300 päivää ja joissa vain 0,3 prosentilla kotitalouksista on Internet -yhteys, teini -ikäiset raskaudet ovat lisääntyneet 20 prosenttia • Etelä -Afrikassa 450 000 lasta on keskeyttänyt koulunsa koronakriisin aikana • Lapsityövoiman määrän ennustetaan kasvavan maailmassa lähes yhdeksällä miljoonalla 9

Notes de l'éditeur

  1. A little girl at the market of Faizabad, Badakhshan, a northern provolones of Afghanistan.
  2. LÄHES JOKA NELJÄS LAPSI, KAIKISTA MAAILMAN LAPSISTA, ELÄÄ MAASSA, JOKA KÄRSII KONFLIKTISTA TAI MUUSTA KRIISISTÄ! HÄTÄ KOSKETTAA todella suurta joukkoa maailman lapsista, 48 miljoonaa lasta, ja jos meillä on mahdollisuus vaikuttaa edes yhden elämään, me teemme sen! Vaikka kriisi monissa maissa, kuten Syyriassa, tuntuu välillä loputtomalta, emme saa unohtaa näitä lapsia. Lapset ovat syyttömiä sotiin ja kärsimykseen. Syyrian lisäksi pitkään jatkuneet konfliktit koettelevat muun muassa, Jemeniä, Etelä-Sudania ja Kongon demokraattista tasavaltaa. Kuivuus ja ruokapula vaikuttavat miljoonien lasten elämään puolestaan Itä-Afrikassa.
  3. Kaikki tuntevat Syyrian ja Jemenin sodat. Mutta kuinka monta hätäapumaata osaatte luetella? Todellisuudessa hätäavun tarpeessa 2019 on 41 miljoonaa lasta 59 maassa Nämä luvut kätkevät taakseen Unicefin työn ytimen – autamme jokaista lasta! Myös niitä jotka asuvat maissa, joista kukaan ei tiedä, josta media ei kirjoita, ja joita kukaan ei halua tukea. Sen vuoksi myös keräämme varoja nimenomaan yleiseen hätäapuun. Joka neljäs lapsi maailmassa asuu maassa jossa tarvitaan hätäapua (väkivalta, nälkä, sairaudet – konfliktin tai muun katastrofin seurauksena) Maailmassa on käynnissä enemmän konflikteja kuin koskaan 30 vuoteen. Vuonna 2019, keskiverto hätätilanne kestää 9 vuotta. konflikteista: vaikka UNICEFilla on rajalliset mahdollisuudet puuttua/oikaista sitä poliittista päätöksentekoa, joka aiheuttaa sodat, UNICEFin perustyö on vakaan yhteiskunnan rakentamista, eli köyhyyden ja eriarvoisuuden poistamista
  4. Protection crises – e.g. human rights violations by government or armed groups (Myanmar, Burundi, the migrant crisis in the Mediterranean where Italy and Spain have forbidden NGOs to save migrants from the sea) Response to protracted crises – usually armed conflicts and war e.g. Syria, Iraq, South Sudan, North-Eastern Nigeria Impacts of climate change – e.g. natural disasters Displacement and population movement – e.g. South-Sudanese refugees in Uganda or Congolese refugees in Rwanda Health emergencies – e.g. Ebola outbreak in DRC
  5. LÄHES JOKA NELJÄS LAPSI, KAIKISTA MAAILMAN LAPSISTA, ELÄÄ MAASSA, JOKA KÄRSII KONFLIKTISTA TAI MUUSTA KRIISISTÄ! HÄTÄ KOSKETTAA todella suurta joukkoa maailman lapsista, 48 miljoonaa lasta, ja jos meillä on mahdollisuus vaikuttaa edes yhden elämään, me teemme sen! Vaikka kriisi monissa maissa, kuten Syyriassa, tuntuu välillä loputtomalta, emme saa unohtaa näitä lapsia. Lapset ovat syyttömiä sotiin ja kärsimykseen. Syyrian lisäksi pitkään jatkuneet konfliktit koettelevat muun muassa, Jemeniä, Etelä-Sudania ja Kongon demokraattista tasavaltaa. Kuivuus ja ruokapula vaikuttavat miljoonien lasten elämään puolestaan Itä-Afrikassa.
  6. Some 150 million additional children have been plunged into multidimensional poverty due to COVID-19 Viime vuoden maaliskuusta tämän vuoden helmikuuhun tultaessa koulut ovat olleet pääosin suljettuina 14 maassa. Etäopetuksen heikko toteutus tai sen puuttuminen ovat aiheuttanut vakavia aukkoja lasten koulutukseen maailmanlaajuisesti.  - UNICEFin ja kumppaneiden lasten oppimista mittaavan raportin mukaan 463 miljoonalla koululaisella on ollut vaikeuksia osallistua etäopetukseen pidempien tai lyhyempien koulusulkujen aikana. Se tarkoittaa noin joka kolmatta koululasta maailmassa. Afrikan maissa 49 prosenttia koululaisista ei ole ollut pääsyä etäopetukseen, eli he ovat jääneet täysin koulutuksen ulkopuolelle koulusulkujen aikana