SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  1
Tavoitteena tuloksellinen palaveri
Kaikki me olemme olleet erilaisissapalavereissa. Jotkut niistä ovat olleet tuloksellisia, jotkut
vähemmän mutta mikä tekee tuon eron. Kysymys on tärkeä sillä palavereihin käytetään valtava
määrä aikaa ja energiaa ja niissä tehdään isoja päätöksiä. Tässä joitain ajatuksia siitä mitä tuolloin
ajattelin.
Erityisen tärkeäksi kirjaksi osoittautui WilliamIsaacsin kirjan dialogista, yhdessä ajattelun taidosta.
Isaacs toteaa osuvasti, että useimpien neuvottelujen tarkoituksena ei ole löytää yhteistä
näkemystä, vaan ”voittaa” muut oman näkökulman taakse. Tällainen neuvottelu tuskin tuo
erityistä lisäarvoa yhteisen asian eteenpäin viemiseksi, sen sijaan se muistuttaa enemmän
sanallista taistelua, toisen voittamista, ei yhdessä suunnittelua.
Isaacsin mukaan parhaillaan yhdessä tekeminen on kuitenkin jotain sellaista, missä jokainen tuo
oman panoksena yhteisen asian eteenpäin kehittämiseksi. Se tarkoittaa kuuntelua, pyrkimystä
ymmärtää toisen perusteluja ja halua löytää yhteinen näkemys yhdistämällä eri näkökulmien
parhaita puolia.
Tähän aiheeseen palasin pari iltaa sitten. Mietin, että millainen on hyvä kokous yksilön
näkökulmasta. Millainen on tuloksellisen kokouksen ”henkinen” tila? Tässä pohdinnassa mietin
asiaa muutaman vastineparin kautta: Tunne/rationaalisuus, sisäiset tekijät/sosiaalisuus ja energia/
levollisuus. Tämä saattaa kuulostaa hieman hassulta, mutta yritän seuraavassa avata tätä.
Hyvässä kokouksessa on energiaa, mutta ei liiaksi, muuten se muuttuu lätkäjoukkueen
tsemppaustilaisuudeksi ennen illan matsia. Hyvään kokoukseen tarvitaan myös levollisuutta, että
voi pohtia rauhassa eri vaihtoehtoja.
Rationaalista pohdintaa tarvitaan eri vaihtoehtojen analyyttiseen pohdintaan, mutta myös
tunnetta. Tunne tuo energiaa tilaisuuteen ja se mahdollistaa intuition laajamittaisen
hyödyntämisen.
Kolmantena vastineparina ovat sisäiset tekijät/sosiaalisuus. On selvää, että palaverin osallistujien
tulee olla sosiaalisia ja antaa oma panoksensa kokouksen kulkuun, muuten kokous on yhtä
hiljaisuutta, mutta tärkeätä on myös ihmisen sisäiset tekijät. Se, että kuuntelee mitä muut
sanovat. Sitä on myös oman näkökulman muodostaminen ja sen perustelu, muuten ihminen on
vain kommunikaatiokone ilman omaa ajattelua.
Keskeistä tässä on Mika Häkkisen sanoin balanssi. Yllä kerrotun valossa on selvää, että mikäli
tasapainoa ei näissä pareissa ole, heikkenee kokouksen tuloksellisuus väistämättä. Elämä on
monessa mielessä tasapainon löytämistä, niin myös kokoustamisessa.

Contenu connexe

Plus de onni orava

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...onni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta Ionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa Ionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäonni orava
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIonni orava
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen reseptionni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - ArvolupausKohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupausonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIonni orava
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaonni orava
 

Plus de onni orava (20)

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 46 - Ajatuksia markkinoinnista
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 56 - Organisaatiokulttuuri - se näkymätön avain m...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 57 - Esimerkki organisaatiokulttuurista - onni as...
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 58 - Voiko organisaatio olla onnellinen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijätKohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 38 - Arvot ja minun arvot sekä muut henkiset tekijät
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksiaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 43 - Positiivia ajatuksia
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinanaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 47 - Myynti tarinana
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisestaKohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 40 - Ajatuksia itsensä johtamisesta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 45 - Yrityksen elämän tehtävä ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminenKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXX VI - Metataidot ja menestyminen
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIV - Ajatuksia luovuudesta I
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa IKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII  - Muotoilulla menestykseen - osa I
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXIII - Muotoilulla menestykseen - osa I
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessäKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXXII - Kokeileminen liiketoiminnan kehittämisessä
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa IIIKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista - osa III
 
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteistaKohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
Kohti kasvuyrittajyytta osa XXVIIII - Tuote- ja palvelukonsepteista
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen reseptiKohti kasvuyrittäjyyttä  - Menestymisen resepti
Kohti kasvuyrittäjyyttä - Menestymisen resepti
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastettaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXII - Johtamisen kaksi haastetta
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - ArvolupausKohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
Kohti kasvuyrittäjyyttä Osaa XXVI - Arvolupaus
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa IIKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIIII - Liiketoiminnan tavoitteista osa II
 
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteistaKohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
Kohti kasvuyrittäjyyttä osa XXIII - Liiketoiminnan tavoitteista
 

Kohti kasvuyrittäjyyttä osa 44 - Tavoitteena tuloksellinen palaveri

  • 1. Tavoitteena tuloksellinen palaveri Kaikki me olemme olleet erilaisissapalavereissa. Jotkut niistä ovat olleet tuloksellisia, jotkut vähemmän mutta mikä tekee tuon eron. Kysymys on tärkeä sillä palavereihin käytetään valtava määrä aikaa ja energiaa ja niissä tehdään isoja päätöksiä. Tässä joitain ajatuksia siitä mitä tuolloin ajattelin. Erityisen tärkeäksi kirjaksi osoittautui WilliamIsaacsin kirjan dialogista, yhdessä ajattelun taidosta. Isaacs toteaa osuvasti, että useimpien neuvottelujen tarkoituksena ei ole löytää yhteistä näkemystä, vaan ”voittaa” muut oman näkökulman taakse. Tällainen neuvottelu tuskin tuo erityistä lisäarvoa yhteisen asian eteenpäin viemiseksi, sen sijaan se muistuttaa enemmän sanallista taistelua, toisen voittamista, ei yhdessä suunnittelua. Isaacsin mukaan parhaillaan yhdessä tekeminen on kuitenkin jotain sellaista, missä jokainen tuo oman panoksena yhteisen asian eteenpäin kehittämiseksi. Se tarkoittaa kuuntelua, pyrkimystä ymmärtää toisen perusteluja ja halua löytää yhteinen näkemys yhdistämällä eri näkökulmien parhaita puolia. Tähän aiheeseen palasin pari iltaa sitten. Mietin, että millainen on hyvä kokous yksilön näkökulmasta. Millainen on tuloksellisen kokouksen ”henkinen” tila? Tässä pohdinnassa mietin asiaa muutaman vastineparin kautta: Tunne/rationaalisuus, sisäiset tekijät/sosiaalisuus ja energia/ levollisuus. Tämä saattaa kuulostaa hieman hassulta, mutta yritän seuraavassa avata tätä. Hyvässä kokouksessa on energiaa, mutta ei liiaksi, muuten se muuttuu lätkäjoukkueen tsemppaustilaisuudeksi ennen illan matsia. Hyvään kokoukseen tarvitaan myös levollisuutta, että voi pohtia rauhassa eri vaihtoehtoja. Rationaalista pohdintaa tarvitaan eri vaihtoehtojen analyyttiseen pohdintaan, mutta myös tunnetta. Tunne tuo energiaa tilaisuuteen ja se mahdollistaa intuition laajamittaisen hyödyntämisen. Kolmantena vastineparina ovat sisäiset tekijät/sosiaalisuus. On selvää, että palaverin osallistujien tulee olla sosiaalisia ja antaa oma panoksensa kokouksen kulkuun, muuten kokous on yhtä hiljaisuutta, mutta tärkeätä on myös ihmisen sisäiset tekijät. Se, että kuuntelee mitä muut sanovat. Sitä on myös oman näkökulman muodostaminen ja sen perustelu, muuten ihminen on vain kommunikaatiokone ilman omaa ajattelua. Keskeistä tässä on Mika Häkkisen sanoin balanssi. Yllä kerrotun valossa on selvää, että mikäli tasapainoa ei näissä pareissa ole, heikkenee kokouksen tuloksellisuus väistämättä. Elämä on monessa mielessä tasapainon löytämistä, niin myös kokoustamisessa.