1. Ilmojen
rotat
2012 Vesa Metsätähti
Tämä teos, jonka tekijä on Vesa Metsätähti, on lisensoitu Creative
Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Muokkaamaton lisenssillä.
Teos on muunnelma teoksesta ilmojenrotat.tumblr.com.
1
2. Luku 1
Aamuyöstä Aimo heräsi lokkien kirkunaan. Vaikka
uudessa asunnossa oli erinomainen äänieristys, eivät
ikkunat silti onnistuneet sulkemaan näitä
epäinhimillisiä rääkäisyjä makuuhuoneen
ulkopuolelle. Lokeista ei ollut kuulunut mitään
aiemmin kun asuntoa oltiin käyty katsomassa.
Linnut olivat tuntuneet olleen vaiti myös sisäkaton
remontin aikana, vaikka tekemistä oli riittänyt
yömyöhään. Nyt kuitenkin iltaa ja aamua halkoi sarja
niin teräviä, suorastaan epäinhimillisiä huutoja, että
nukkuminen oli vaikeaa.
Aimo ei ollut odottanut lintujen lentelevän 11.
kerroksen tasalla. Toisinaan hän saattoi kuitenkin
nähdä ohilentävän linnun varjon vilahtavan
varhaisen aamun valaisemissa paksuissa
ikkunaverhoissa. Jossain vaiheessa lintujen riipivät
huudot sekoittuivat levottomaan uneen. Uneen, jossa
kiiluvasilmäinen lokki seisoi yllättäen Aimon
rinnuksen päällä.
Hengittäminen oli vaikeaa. Liikkuminen oli jostain
syystä mahdotonta. Aimo makasi kuin noiduttuna,
kunnes juuri tukahtumisen hetkellä lokki alkoi
2
3. verkkaisesti nokkia hänen kasvojaan. Aimo yritti
huutaa herätäkseen, mutta hän ei kyennyt. Lopulta
hengitys ja liikuntakyky katosivat ja nokkimisen
pistävä kipu muuttui puutumisen pistelyksi hänen
harteissaan.
Aimo heräsi tuskaisesta unesta, ennen herätyskellon
soimista, äänekkäisiin kirkaisuihin. Oli kuin hän ei
olisi nukkunut tuntiakaan. Hän avasi haparoiden
parvekkeen oven ja astui selvittämän päätään
raittiiseen ilmaan.
Viileä tuuli valeli Aimon kasvoja, kun hänen päänsä
yli lehahti yllättäen valkea lintu ylemmältä
parvekkeelta. Asunnonvälittäjä oli sanonut että
useimmat talon ihmiset olivat hankkineet
parvekelasit nimenomaan lintujen poissa
pitämiseksi. Kun Aimo kurkotti parvekkeen kaidetta
vasten saattoi hän huomata, että kymmenennen
kerroksen jälkeen vain muutamassa asunnossa oli
lasitettu parveke. Kenties linnut eivät normaalisti
lentäneetkään näin korkealla?
3
4. Luku 2
Osallistuessaan ensimmäiseen taloyhtiön
kokoukseensa Aimo otti lokkiongelman esille. Kai
joku muukin oli tuskastunut niiden jatkuvaan
kirkunaan?
—… onko muilla paksummat ikkunat vai minulla
poikkeuksellisen herkkä uni? Eikä kyse ole
pelkästään niistä huudoista. Saunassa käydessäni oli
katolla—ihan siinä tuuletustasanteen verkkoseinän
vieressä—oikein iso kasa lokkien ulosteita. Ei
sellainen voi olla kovin hygieenistä! Ihmettelin mitä
ne lokit täällä tekevät kun niille ei ole oikein mitään
ruokaakaan, mutta sitten näin miten B-talon 4.
kerroksessa eräs rouva tarjosi niille penteleille oikein
juhla-aterian. Keittiön ikkunasta satoi
leivänmurusten lisäksi ainakin kalanpäitä! Lisäksi
keskiviikkona olin näkevinäni miten C-talon luona
muutama lokki nokki hummeria! Hummeria—
kuvitelkaa—kaikkea sitä ihmiset heittävätkin lokkien
syötäväksi!
Kokouksen puheenjohtaja tuijotti Aimoa.
4
5. —No kaipa joku meistäkin voisi sen katon siivota. Ja
kalanpäistä voisi kenties huomauttaa…
Siirtämättään katsettaan Aimosta puheenjohtaja—
tämä kaljuuntuva valkopartainen herrasmies—
heilautti laiskasti kättään pöydän toisella puolella
istuvan silmälaispäisen suuntaan. Silmälasipää
nyökkäsi hädin tuskin huomattavasti.
Aimo ei ollut kuitenkaan vielä lopettanut:
—Mutta millä niistä lokeista päästään eroon?
Vastapäisen matalamman talon katolle näkyy lokki
munineen muutaman munan, ja poikasiakin on
kuoriutunut. Taisi lokkiäiti syöttää jälkikasvulleen
rottaa tässä eilen. Jos niistä hankkiuduttaisiin eroon
jo poikasina, niin seuraavana kesänä vitsaus ei olisi
ehkä yhtä paha…
Aimon hermostunut puhe katkesi erään vanhemman
rouvan ällistyneeseen, epäinhimilliseen
huudahdukseen. Yhtiön hallituksen jäsenet
tuijottivat häntä hiljaisuudessa, vakavasti,
ikuisuudelta tuntuvan hetken ajan. Puheenjohtaja
lausui harkitsevalla äänellä kulmiensa alta:
—Kuulkaas, nuori mies. Lokit ovat rauhoitettuja. Ei
niitä saa noin vain tappaa, varsinkaan poikasia. Jos
5
6. pelkäätte, että joku niistä sattuisi vahingossa
lentämään teidän parvekkeellenne, niin suosittelen
teitä hankkimaan lasituksen.
—Ei minua parvekkeellelentely haittaakaan, vaan se,
etten saa nukutuksi! Haluaisin…
Mutta hallituksen puheenjohtajan uusi
kädenheilautus katkaisi Aimon vuodatuksen. Hän
tajusi että aihe oli tältä erää loppuunkäsitelty.
6
7. Luku 3
Aimo ei jaksanut uskoa yhtiön hallituksen pikaisiin
toimenpiteisiin, vaan hän päätti ryhtyä ajamaan
asiaa itsenäisesti.
Vierailu kaupungin rakennusvirastossa ei tuottanut
tulosta. Siellä todettiin taloyhtiöiden huolehtivan
alueensa tuholaisista (tosin erityisen räikeissä
tapauksissa epähygieniaan voidaan puuttua
pakkokeinoin). Haitallinen ruokinta saatettiin
kuitenkin usein lukea mielenterveysongelmien
piiriin. Uusi terveystarkastaja oli kuulemma
kuitenkin jo puuttumassa läheisen torin
jätekäytäntöihin, samoin kuin viereisen huvipuiston
lokkitorjuntaan. Jospa se auttaisi?
Äitivainaansa tuttavien avulla Aimo onnistui lopulta
vauhdittamaan viranomaiskäyntiä kalanpäitä
tarjoilleen mummon ja C-talosta helposti
paljastuneen rapumiehen luona. Aimoa kummeksutti
kuulla, miten näiden asunnoissa oli ollut useita
pakastimia ja kylmälaitteita, täynnä erilaisia meren
herkkuja! Kylmälaiteet ja muutama akvaariokin oli
poistettu asunnoista, ja ruokkiminen oli kielletty.
Taloyhtiön sähkömiestä oli pyydetty purkamaan
7
8. laitteiden vaatimat piirustuksiin kuulumattomat
voimavirtasähkötyöt.
Minkään kaltaista syytä outoon käytökseensä eivät
ruokkijat olleet kuulemma osanneet esittää, vaan
tätä kysellessä olivat tuntuneet vaipuvan lopulta
jonkinlaiseen psykoosiin…
***
Seuraavina aamuina Aimosta tuntui kuin lokit
olisivat olleet tavallista hiljaisempia. Kenties hän
olikin ylireagoinut? Uudessa asunnossa nukkuminen
on joskus aluksi hieman stressaavaa.
Lokinpoikasiakaan ei näkynyt vastapäisen talon
katolla. Tosin niiden suojaväri sorakattoa vasten oli
oikein hyvä, tai ne saattoivat olla katolla olevan
varastokerroksen nurkan takana. Kaikki vaikutti
kuitenkin aiempaa rauhallisemmalta.
Aimon lähtiessä töihin hissi pysähtyi 8. kerroksessa.
Ovesta astui sisään vanhempi rouva, joka ehti
pysäyttää epäileväisellä katseella Aimon ystävällisen
hymyn.
—Te olette kaiketi se hmm… nuori herra joka on
muuttanut 11. kerrokseen?
—Kyllä?
8
9. —Olen asunut talossa 20 vuotta, ja vain kolmasti
joku on muuttanut kymmenennen kerroksen
yläpuolelle… viimeksi se hyvätapainen nuori neiti
noin vuosi sitten, mutta hän katosikin pian.
Hämärissä olosuhteissa ja pian tilalle muutti se
venäläinen…
Kävelytasanteelle avautuva hissin ovi katkaisi rouvan
lauseen, ja astuessaan ulos ovesta hän tuijotti
kulmiensa alta hissiä odottanutta kaljuuntuvaa
silmälasipäistä shakkimestaria ja tuhahti samalla: —
… herrasmies!
Aimon avatessa ulko-ovea rouvalle tämä tokaisi vielä
ohi kulkiessaan:
—Mutta kaipa teillä on syynne miksi juuri TE saitte
sen asunnon.
Aimo ei ymmärtänyt saamaansa tympeää kohtelua.
Oliko hänen kommenttinsa kokouksessa herättänyt
noinkin paljon närää? Häntä mietitytti kuitenkin
myös miten hän oli asunnon neliöhintaa
arvioidessaan löytänyt toteutuneiden kauppojen
hintatietojen joukosta vain alle 10. kerroksen hintoja.
Asunto olikin ollut näihin verrattuna yllättävän
halpa, ja miksipä ei—kuolleen naisen etäiset
9
11. Luku 4
Palatessaan töistä Aimo sattui ala-aulaan
odottamaan hissiä pyylevän naisen kanssa, jonka hän
tunnisti 13. kerroksen Annaksi. Nainen ei
vilkaissutkaan häneen päin, mutta astuessaan hissiin
tämän kauppakassista putosi lattialle paperikäärö.
Anna ei huomannut käärön putoamista ja Aimo
poimi sen lattialta ojentaakseen ostoksen takaisin.
Käärön reuna oli revennyt putoamisen voimasta
paljastaen sisältään varsinaisen muikkuvuoren.
Kassissa näytti näitä kääröjä olevan vielä reilusti
lisää…
Hissin nytkähtäessä ylöspäin Anna nappasi paketin
Aimon kädestä.
—Kalakukkoa. Siitä riittänee teillekkin, jos haluatte.
Äänensävystä oli kuitenkin pääteltävissä että
savolaista perinneruoasta ei kannattaisi odottaa
maistiaisia. Nainen poistui 13. kerroksessa ja Aimo
huomasi unohtaneensa painaa oman kerroksensa
nappia. Matka jatkui takaisin katutasolle, josta
kyytiin nousi 6. kerroksen punatukkainen neiti.
11
12. —Ahaa, te olette siis huviajelulla? Näillä hisseillä on
toisinaan oma tahtonsa.
—Eh, niinpä.
Pienen hyvin kiusaantuneen tauon jälkeen Aimo
rohkaisi itsensä ja alkoi kysellä lokeista.
—Entä vaivaako niiden kirkuna teitä neiti?
—No … kai niiden huutoihin tottuu ajan myötä…
Punatukkainen vilkuili ympärilleen, aivan kuin joku
olisi voinut kuulla hänen vastauksensa liikkuvassa
hississä. Ovet avautuivat 6. kerroksen kohdalla ja
neiti astui hämärästi valaistuun käytävään hymyillen
Aimolle, ikään kuin ei tietäisi pitikö tähän suhtautua
epäilevästi vai säälivästi.
Asunnossa lokkien kirkuna kuului taas viiltävänä.
Ensin Aimo epäili että jokin ikkunoista oli jäänyt
auki. Tarkastettuaan ne hän siirtyi parvekkeelle jolta
kurkistamalla hän näki äitilokin syöttämässä
poikasiaan vastapäisen talon katolla. Muu parvi
säesti innokkaasti omilla huudoillaan ja pyrki
pääsemään osallisiksi makupaloista joita äitilokki
kantoi esiin.
12
13. Luku 5
Illalla tilanne tuntui rauhoittuneen. Aimo nautti
auringonpaisteesta parvekkeellaan. Lokkeja ei
näkynyt mailla halmeilla. Niidenkin piti kaiketi
nukkua joskus.
Lokkeja ruokkiva mummo näkyi kunnioittaneen
määräyksiä, eikä ollut tarjonnut linnuille juhla-
ateriaa sitten kylmälaitetakavarikon. Kivetys näkyi
olevan B-talon edustalta aivan siisti. Ruokkijan
vastuuton käytös ärsytti silti Aimoa. Eikä
suhtautumista helpottanut yhtään rouvan
autopaikka: suoraan hissien oven kupeessa. Vaikka
Aimolla ei ollut autoa vakituisessa käytössään juuri
nyt, hän oli muuttaessaan tiedustellut autopaikkoja.
Lähimmälle vapaalle vuokrapaikalle oli melkoinen
kävelymatka.
Valkoinen lintu katkaisi Aimon ajatuksen. Poikasille
tuotiin taas ruokaa. Tällä kertaa nokassa ei
vaikuttanut roikkuvan rotta tai kala. Aimo valahti
kalpeaksi ja kiirehti hakemaan sisältä setänsä
tupaantulijaislahajaksi lähettämän kaukoputken.
Syöviä poikasiaan vartioiva emolintu erottui
vastapäisen talon katon kulmalla hyvin ja pian tämän
13
14. läheltä saattoi huomata kaksi kattoa vasten
naamioitunutta poikasta. Kauhukseen Aimo huomasi
poikasten kiistelyn kohteena olevan makupalan: se
todella näytti olevan sormi!
Hieman harkitsemattomasti Aimo palasi kiireesti
sisälle hakemaan ilmapistoolia, jolla hän oli ampunut
nuoruudessaan tarkkuutta. Katolle oli huomattavasti
pidempi matka kuin millä etäisyydellä kilpataulut
normaalisti olivat, mutta tarkoitus olikin vain
hätistellä poikaset pois sormen luota niin että poliisi
tai palokunta ehtisi tarkistaa asian ennen kuin linnut
ehtisivät pistellä kammottavan herkun poskeensa.
Ensimmäinen laukaus pysäytti syömäpuuhat. Toinen
laukaus oli ehtinyt tuskin osua kattoa peittävään
ohueen sorakerrokseen, kun ilma oli yllättäen täynnä
noita valkoisia lentäviä rottia. Lokit syöksähtelivät
ampujan parveketta kohti äänekkästi kirkuen. Näytti
siltä kuin niitä olisi ilmestynyt paikalle jatkuvasti
enemmän ja enemmän. Aimo koitti hätistellä lokkeja
pois kimpustaan huitomalla aseellaan. Välillä
parveketta piirittävään lintumassaan tuntuikin
repeävän jonkinlaisia aukkoja, kun sitten ovikello
yllättäen soi. Kasvojaan käsivarsillaan suojaten aimo
peruutti sisälle.
14
15. Oven takana seisoi sama herra jolle Aimo muisti 8.
kerroksen rouvan tuhahtaneen aiemmin hissien
luona.
—Kuulkaa, hyvä mies. Mitä luulette oikein
tekevänne? Saimme valituksen jonka mukaan
heilutte parvekkeellanne ase kädessänne ja
ammuskelette mielivaltaisesti ympäriinsä!
Mies puhui hieman ulkolaisittain korostaen ja Aimo
mietti miten nopeasti joku oli ehtinyt tehdä hänestä
valituksen. Kenties se B-talon mummo halusi
kostaa? Aimo yritti turhaan selittää nähneensä
lokeilla sormen ja koittaneensa viivyttää
syömistapahtumaa.
—Katsokaa että tämä on viimeinen kerta kun rikotte
järjestyssääntöjä!
Silmälasipäinen mies kääntyi kannoillaan ja marssi
vihaisesti kulman taakse hissejä kohti.
Palatessaan olohuoneeseen Aimo kiitti onneaan että
oli sulkenut parvekkeen oven sieltä poistuessaan.
Parvekkeen kaiteella istui nyt muutama kymmen
lokkia tuijottamassa Aimoa vihaisesti. Hänet valtasi
jonkinlainen kammotuksen tunne, eikä parvekkeelle
jääneen kaukoputken hakeminen olisi tullut
15
17. Luku 6
Roskapussi heilahteli kömpelönä Aimon kädessä
tämän astuessaan rappukäytävään. Hän ei halunnut
jättää asuntoonsa mitään, mikä saattaisi houkutella
lokkeja. Aimo oli menossa kaupungille ja kuka tietää
miten myöhään hän palaisi.
Käytävässä vilahti joku. Tai jotakin. Kulman takaa
kuului kahinaa ja esiin astui tyo 14. kerroksen laiha,
pitkänhuiskea, päälaeltaan kaljuuntunut, muuten
harmaahapsinen mies. Sen lisäksi että tämän asukin
kelmeä ja kuluneen oloinen iho ja lommollaan
olevien poskien yläpuolella kiiluvat ulkonevat silmät
vaikuttivat epäilyttäviltä oli Aimolla muitakin syitä
suhtautua tähän laahustavaan ilmestykseen
kummeksuen. Vaikka mies asui hintavassa
kerroksessa (ja oli asunut siellä ilmeisen pitkään)
tämä pukeutui ennemmin laitapuolen kulkijan
tavoin. Lisäksi laiha harmaahapsi piti tapanaan
tonkia taloyhtiön roskiksia. Aimolla ei ollut
aavistustakaan siitä mitä tämä roskiksista etsi, vai
tonkiko niitä vain tavan vuoksi. Roskisten sisältö oli
kuitenkin miehen jäljiltä säännöllisesti täysin
17
18. pengottu, roskapussit avattu ja niiden sisältö jaettu
prikulleen tasan eri roska-astioiden kesken.
Aimo muisti roskapussissaan olevan rauhoittavien
lääkkeiden paketin. Hän oli saanut pienen määrän
bentsodiatsepiinejä työterveyslääkäriltään
valitettuaan lokkiongelmasta ja huonosti nukutuista
öistä. Aimo ei ollut koskaan ajatellut turvautuvansa
niihin, mutta viimeaikaiset tapahtumat olivat ajaneet
hänet hakemaan rauhoittavista apua nukahtamiseen
ja lokkien kirkunan aiheuttamaan ahdistukseen. Ei
niistä haittaakaan tuntunut olleen.
Roskapussiin suljetussa lääkepaketissa oli hänen
nimensä, eikä hän mitenkään halunnut että tuo
laiha, pitkä, omituinen vanhus olisi roskia
kaivaessaan löytänyt sen. Vaikka mies tuntui
pysyttelevän omissa oloissaan oli hän varmasti
ainakin puheväleissä muiden yläkerrosten
asukkaiden kanssa. Aimo ajatteli olevansa jo
tarpeeksi epäsuosiossa talon asukkaiden
keskuudessa ilman, että hänen lääkityksestäänkin
alettaisiin keskustella.
Harmaahapsi asteli Aimon ohitse pitkin, äkkinäisin,
kahisevin askelin ja tuijotti tätä silmiään
räpäyttämättä hymyillen. Aivan kuin Aimo olisi ollut
18
19. pikkulapsi tai mies aivan muissa maailmoissa. Aimo
nyökkäsi ja astelikin hissien ohi. Hän muisti
nähneensä kauemman portaikon yhteydessä vanhan
roskakuilun luukun. Jos roskakuilu olisi yhä käytössä
roskapussi päätyisi lukittuun tilaan eikä
harmaahapsen tongittavaksi talon päädyn
roskikseen.
Kuilun pieni pyöreä metallinen luukku löytyi
kaikuvan portaikon perältä. Aimo koitti ensin vetää
luukun kahvasta, mutta se pysyi kiinni. Sytytettyään
tuskastuneena valot hän huomasi kahvassa napin,
jota painamalla luukun lukitus avautui. Tuuli ulisi
kuilussa ja portaikon ilma imeytyi sen syövereihin
nyt avoimesta luukusta. Roskakuilu oli siis käytössä,
eikä edes haissut yhtä pahalta kuin jätekatoksen
roska-astiat. Aimo survoi roskapussinsa kuiluun
toivoen, että kuilun läpimitta olisi luukun aukkoa
suurempi, ja että roskapussi ei jäisi jumiin kuilussa,
vaikka se mahtui juuri ja juuri survomalla aukosta
sisään. Olisi noloa jos kuilu tukkeutuisi ja sieltä
löytyisi hänen nimellään varustettu lääkepaketti.
Roskasäkki putosi ilmanpaineen vauhdittamana ja
Aimo kuuli miten se laskeutui pehmeästi, kaiketi
muiden roskapussien päälle. Sulkiessaan luukun
Aimo huomasi kädessään jotain punaista, visvaista
19
20. nestettä. Kuilun luukun vieressä oleva kyltti kielsi
selvästi muiden kuin pussiin sidottujen jätteiden
heittämisen kuiluun. Nyt mitä ilmeisimmin joku oli
tunkenut jauheliharasian kuiluun sellaisenaan ja
lihasnesteet, veri oli liannut kuilun suuaukon.
Samassa harmaahapsi astui portaikon ovesta sisään
pelästyttäen Aimon pahanpäiväisesti. Pitkä vanha
mies hymyili kuten aiemminkin ja asteli nyt Aimon
ohi—aivan kuin tätä lainkaan huomaamatta—
kierreportaisiin ja alkoi harppoa niitä ylös.
Aimo halusi nyt ulos talosta niin kiihkeästi että päätti
jättää likaantuneen kätensäkin pesemättä.
Odottaessaan hissiä hän pyyhki kämmenselästään
punertavaa visvaa hermostuneena nenäliinallaan.
20
21. Luku 7
Yöllä Aimon palatessa baarista ei lokeista kuulunut
katutasolle pihaustakaan. Voi olla, että hänen
huomionsa oli kiinnittynyt enemmän vierellä
kävelevään Riinaan. Aimo oli aikoinaan tutustunut
tyttöön erään arkkitehtitoimiston vappujuhlissa ja
tavannut häntä sittemmin vuosittain. Nyt he olivat
törmänneet kaupungilla ja Aimo oli lokkiongelman
varjolla kutsunut Riinan luokseen.
Aluksi parvekkeen kaiteella häämötti vain rivi
epämääräisiä silhuetteja yötaivasta vasten. Kun Aimo
sytytti olohuoneen valot paljastui pitkä rivi
punaisena kiiluen tuijottavia silmäpareja. Riina
katsoi lokkeja hämmästyneenä.
—Melko karmivaa! Ja tuossako ne ovat olleet
päivästä asti? —Kyllä, paitsi nyt niitä näyttää olevan
jonkin verran aiempaa enemmän. —Isäni oli
melkoinen lintubongari nuorempana, ja olen melko
varma että tuossa kaiteella on edustettuna kaikki
kuusi Suomessa pesivää lokkilajia. Lisäksi tuossa on
joitain muitakin lokkeja, esimerkiksi tuo jolla on
rusehtavia pisteitä kaulallaan ja harmaa selkä taitaa
21
22. olla Larus vegae, jota esiintyy mm. itäisessä
Siperiassa.
Pian keskustelu kääntyi kuitenkin lokeista muualle ja
Aimo ja Riina istuivat lähes sylikkäin. Juuri kun
heidän huulensa olivat kohtaamaisillaan Riina
kirkaisi äänekkäästi ja oli hypätä pystyyn.
—Tuo lokki! Se tuijottaa minua… ja sen nokassa…
Aimo käännähti katsomaan parvekkeen ikkunasta
näkyvää lokkirivistöä, josta yksi suurikokoinen otus
oli lennähtänyt uskaliaasti ikkunalaudalle asti.
Välähdyksenomaisesti Aimo näki linnun nokassa
silmän ennen kuin tämä herkkupala katosi lokin
kitaan.
Ikkunalaudalla istuva suuri lokki aloitti lasiruudun
rytmikkään koputtelun nokallaan. Riina ja Aimo
hieraisivat silmiään epäuskoisina.
—Liian iso kalan silmäksi, varmaankin koiran tai
kissan.
Riinan ääni värisi hänen puhuessaan samalla kun
hän otti inhoten askeleen taaksepäin.
—Jos en tietäisi paremmin, niin näyttäisi siltä kuin
ne koittaisivat pelotella sinua Aimo. Minua
puistattaa, et kai pahastu jos lähden kotiini. En voisi
22
23. kuvitella viettäväni hetkeäkään enempää aikaa
noiden läheisyydessä!
Aimo tiesi että naisten hermot eivät ole kovin
rautaiset eikä hennonut vaatia Riinaa jäämään.
Ajatus yksinäisestä yöstä lokkivartio seuranaan ei
tuntunut hänestäkään järin houkuttelevalta,
varsinkin kun lintujen katse tuntui hänestä kovin
karmivalta. Olisi siis turvallisinta, että seuralainen
päästettäisiin lähtemään kotiin.
23
24. Luku 8
Aimo saattoi Riinan kohteliaasti
raitiovaunupysäkille. Lokit seurasivat heitä etäältä
ilmassa kaarrellen kunnes he olivat poistuneet
korkeiden tornitalojen alueelta. Paluumatkalla linnut
odottivat taas Aimoa tummien pilvien pimentämässä
kesäyössä.
Noustessaan hissillä kohti kotikerrostaan Aimo
tarkasteli oranssiin metallipintaan raaputeltuja
kuvioita. Tavanomaisten herjojen ja kuvioiden seassa
hänen huomionsa kiinnittyi kummalliseen
raapustukseen, joka vaikutti outoudestaan
huolimatta jotenkin tutulta. Hetken mielijohteesta
hän painoi hissin hätäpysäytysnappulaa. Hissikori
pysähtyi äkäisesti nytkähtäen ja Aimo saattoi
tarkastella liukuoveen tehtyä merkkiä hetken hieman
tarkemmin. Se oli kuin ympyrän sisään piirretty
tyylitelty lintu, kenties lokki (vai kuvitteliko hän
vain?), jonka päästä näytti lähtevän jonkinlaisia
viivoja. Säteilyä? Hajuviivoja? Kenties joku muukin
koki lokit ikäväksi seuraksi.
Hissi oli nähtävästi maalattu raapustusten
peittämiseksi säännöllisin väliajoin, maalin alta
24
25. saattoi erottaa heikkona vanhempien kirjoitusten
uurteita. Hänestä näytti melkein siltä, kuin tämä
outo merkki olisi piirretty joka maalauskerran
jälkeen uudelleen. Ja nyt hän oli varma siitä että oli
nähnyt merkin aiemminkin. Jos hän vain muistaisi
missä…
25
26. Luku 9
Hissi ovi avautui hämärään käytävään. Aimon
astuessa tumman siniselle muovilattialle, joka tuntui
päivälläkin imevän kaiken vähän valon itseensä,
jokin liikahti hänen vieressään.
—Oliko teillä jokin hätänä?
Kysyjä oli eräs Aimon naapureista. Tämä oli
ilmeisesti kuullut erinomaisesta äänieristyksestä
huolimatta hissi pysähtyvän epätavallisesti ja tullut
käytävään tarkkailemaan tilannetta.
—Hmm, nämä hissit, niillä on toisinaan oma
tahtonsa.
Aimo lainasi punatukkaiselta neidiltä kuulemaansa
selitystä, toivotti naapurilleen hyvää yötä ja käveli
kohti asuntoaan. Samassa hän muisti missä oli
nähnyt hissin merkin aiemmin. Rakennusviraston
vinkistä Aimo oli käynyt tapaamassa
kaupunginvaltuutettua, joka oli hoitanut innokkaasti
kauppatorin lokkiongelmaa. Keinoiksi oli valittu ns.
pehmeitä toimintatapoja jotka eivät vahingoittaisi
rauhoitettuja lintuja. Langat ja nauhalta tuleva
reviirikirkuna olivat kriitikkojen mukaan kuitenkin
ennemmin pahentaneet ongelmaa. Valtuustossa oli
26
27. muutamia, jotka olisivat käyttäneet paljon
voimakkaampia keinoja—jos vain olisivat päässeet
päättämään asiasta.
Hedelmättömästä tapaamisesta poistuessaan
(“parempi elää niiden lokkien ystävänä kuin
vihollisena”, muka) oli Aimo huomannut
kaupunginvaltuutetun auton perässä merkin. Hän ei
kiinnittänyt tähän silloin mitään erityistä huomiota,
mutta vaikka tarra auton rekisterikilven vieressä oli
tehty selvästi eri tavalla kuin hissin oveen
raapustettu viivapiirros, oli kyse epäilemättä samasta
mystillisestä symbolista! Aimo paloi halusta kääntyä
ja katsoa muistiko hän oikein toisessakin hississä
olevan vastaavanlaisen merkin. Sitä hän ei
kuitenkaan tohtinut tehdä, sillä hän tunsi naapurin
katseen yhä polttavan selkäänsä.
Käytävän ovi sulkeutui lukon kieltä sormin sisään
painamalla lähes äänettömästi ja Aimo seisoi hetken
pimeässä, ääneti, niin että silmät ehtivät tottua
niukkaan valoon. Nurkan takaa kurkistamalla hissin
luona ei näkynyt enää ketään. Aimo tilasi hissin sekä
ylös että alas, jotta molemmat korit saapuisivat
varmasti. Liukuovien auetessa Aimo harppasi toisen
hissiin ja tutki tarkasti sen seinää taskulampulla
valaisten. Painikkeiden vierestä löytyi sama
27
28. kummallinen merkki ja vieläpä samasta paikasta
kuin toisessakin hississä!
Jokin oli kuitenkin toisin, raapustus peittyi osittain
maalauksen yhteydessä siirretyn asuntoluettelokyltin
taakse? Aimo värähti: merkki oli siis kaiverrettu
tuoreeseen maaliin jo remontin aikana! Vielä
omituisemmalta tuntui se, että oli kuin jokin voima
olisi pakottanut Aimon kurkistamaan mitä muuta
kyltin takaa löytyisi…
Aimo lähetti hissin ylöspäin ja pysäytti sen kerrosten
väliin stop-nappulaa painamalla. Asuinkerroksia ja
huoneistonumeroita parittavan kyltin ruuvit irtosivat
vapisevin käsin esiinkaivetulla taskuveitsellä. Sen
takaa ei paljastunut kuitenkaan muuta kuin kiiltävä
maalipinta. Aimo oli sekä pettynyt että huojentunut,
vaikka tämä kummallinen, polttava tunne vaivasi
häntä yhä. Taskulamppua lähes seinän suuntaiseksi
kääntämällä alkoi kuitenkin hitaasti piirtyä esiin
jotakin… Oli kuin tekstiä olisi ensin koitettu ensin
hioa pois ja sitten kyltti olisi siirretty varmuudeksi
peittämään umpeen maalatut kirjaimet. Ja silti Aimo
saattoi nyt erottaa lyhyen tekstin:
“Näin ne katolla, enkä pysty käsittämään sitä!”
28
29. Viimeisen sanan kohdalla muuten selvästi sievä ja
säntillinen käsiala oli muuttunut melkein
käsittämättömäksi koukeroksi. Mitä tämä saattoi
tarkoittaa ja kuka sen oli kirjoittanut? Miksi nämä
sanat oli pyritty niin visusti peittämään muiden
silmiltä? Nyt tämä kummallinen pakottava tunne
tuntui kehottavan häntä ylös, katolle!
Talon katolle pääsemiseksi hississä ei ollut
painonappulaa. Sauna- ja pyykinkuivauskerrokseen
pääsemiseksi vaadittiin asunnon avain. Aimo oli
kuullut joidenkin asukkaiden valittavan sitä, että
avaimet eivät toimineet enää iltayhdeksän jälkeen.
Alkuillan saunavuorot olikin varattu alempien
kerrosten asukkaille, loppuillasta sinne sai vuoroja
vain kymmenennen tai sitä ylempien kerrosten
asukkaat. Hänen saunavuoronsa oli vasta puoli
kymmeneltä, joten ehkä avain toimisi nytkin…
Aimo työnsi varovasti alaoven avaimensa hissin
seinään sijoitettuun lukkopesään ja käänsi sitä
henkeään pidätellen. Hissi nytkähti liikkeelle ja Aimo
sammutti taskulamppunsa. Liukuovi aukeni hiljaa
saunaosastolla ja Aimo astui varovasti käytävään.
Seistyään hetken hämärässä hänestä tuntui kuin
kylmä- ja tuuletuslaitteiden moottorit olisivat
käyneet tavallista äänekkäämmin. Aimo hiipi hitaasti
29
30. tuuletustasanteelle varoen kolistamasta sen ovea.
Sieltä hän voisi koittaa kurkistaa katolle, vaikka
parvekkeen avoin seinä olikin peitetty vankalla
teräskalteristolla. Yllätyksekseen hän huomasi
kuitenkin tasanteen kalteriseinän huoltoveräjän
olevan avoin! (Ja huoltoyhtiöstä kun oli sanottu sen
avaimen kadonneen jo aikoja sitten, silti se komeili
nyt avoimessa lukossa?)
Täynnä jännitystä Aimo kumartui avoimesta
kalteriovesta kattoa peittävälle soralle ja hiipi hiljaa
kohti sitä katon nurkkaa, johon ei auennut näkymää
mistään saunaosaston ikkunasta. Hiljaa hengittäen
hänen onnistui ensin nähdä kylmäsäilytystiloja
jäähdyttävän koneiston konehuoneen ovi avoimena.
Vain vaivoin Aimo pystyi pidättelemään huutoansa
kun raottuvien pilvien välistä valaiseva kuu paljasti
siellä—nähtävästi tarkoituksella rakennetussa
erillisessä kylmätilassa—suuren keon meren eläviä
sekä nuoren naisen jäätyneen ruumiin!
30
31. Luku 10
Aimo seisoi kauhun jähmettämänä katolla,
saunakompleksin nurkan takana, katse naulittuna
hieman kauempana avoimen sorakaton reunalla
olevan konehuoneen oveen. Aika-ajoin kuu kurkisti
pilvien välistä ja hän sai nähdä uudelleen tuon
avoimen oven raosta paljastuvan järkeä pilkkaavan
näyn.
Havahtuessaan viimein siipien suhinaan Aimo tajusi,
ettei osannut lainkaan sanoa miten pitkään oli
seissyt naulittuna. Jostakin pimeydestä katolle
laskeutui kookas lokki. Nyt Aimo kykeni jälleen
liikkumaan, mutta hän ei halunnut vetää lokin
huomiota puoleensa.
Lokki harppoi katon soralla pienen ympyrän ja asteli
sitten sumeilematta jäähdytyskonehuoneeseen.
Kookas lintu nokkaisi ihmisruumista muutaman
kerran ja hotkaisi reidestä irrottamansa lihanpalan.
Tämän jälkeen lokki kääntyi kala- ja äyriäiskasan
puoleen ja mässäili meren antimilla.
Lokin syödessä herkkuja kalakasasta Aimo huomasi
katolle laskeutuvan toisen ja kolmannenkin lokin.
31
32. Nämä seurasivat ensimmäisen mallia ja marssivat
kylmäkonehuoneeseen nokkien ensin ruumista ja
käyden sitten meren elävien kimppuun. Pian lokkeja
laskeutui enemmän ja enemmän. Taivaalta tuntui
saapuvan kokonainen lokkien virta ja ne kaikki
marssivat kylmähuoneen herkkujen kimppuun.
Nyt Aimo näki ensimmäisenä laskeutuneen
kookkaan lokin hoippuvan takaisin katon soralle. Se
oli ahtanut itsensä ilmeisen täyteen ja levättyään
muutaman askeleen ajan se alkoi kävellä
rytmikkäästi huojuen ympyrää. Sen seuraan liittyi
kohta muutama muukin ateriansa päättänyt lokki.
Niiden liikehdintä vaikutti kuin riivatulta tanssilta.
Seuraava näky sai Aimon kuitenkin pelkäävän
järkensä puolesta. Kuin kaikkea inhimillisyyttä
pilkaten lokit alkoivat hitaasti vavahdellen muuttua.
Paisua iljettävästi kunnes saavuttivat yllättäen
ihmisen hahmon ja kävivät alastomina, hikisinä ja
voipuneina raskaasti hengittäen makaamaan katon
terävälle soralle. Aimo tunnisti joukosta tutut kasvot:
hallituksen puheenjohtaja, äkäinen muka kalakukkoa
valmistava rouva, roskiksia seulova kaljupää… Hän
näki koko taloyhtiön hallituksen muuttuvan
vaivalloisesti lokeista ihmishahmoon ja lisäksi
32
33. muuttujien joukossa oli monia, monia
tuntemattomia henkilöitä.
Pian sorakatto oli täynnä raskaasti hengittäviä,
voipuneita, alastomia ihmishahmoja. Hahmoja, sillä
Aimo ei ollut varma olivatko nämä iljetykset alun
perin lintuja vai ihmisiä. Muuntuminen näkyi
kuitenkin vaativan paljon energiaa. Suuret määrät
ruokaa, ihmislihaa ja vaivalloisen rituaalin. Ehkä
muutos toiseen suuntaan sujui nopeammin (oliko
silloin syötävä vain kalaa vai samoja aineita toisessa
järjestyksessä?), tai kenties muodonmuutoksen voisi
suorittaa hetkessä, mutta se vaatisi verona vielä
pidemmän levon ja suuremman määrän ruokaa?
Tämä selittäisi monia kummallisia sattumuksia
taloyhtiön alueella—jos tapahtuma vain muuten olisi
mitenkään terveellä järjellä selitettävissä!
Aimo liikahti. Otti askeleen eteenpäin. Voipuneet
hahmot eivät jaksaneet kiinnittää häneen huomiota.
Hän ei missään nimessä halunnut näiden
vastenmielisten ihmisten pääsevän taloon sisälle.
Ajatukset yhä kauhusta ja järkytyksestä sumeana
Aimo otti avaimen tuuletusparvekkeen kalteriveräjän
lukosta, paiskasi tuon huolto-oven kiinni ja heitti
avaimen raivoisasti alas katolta. Pieni tuulenvire
selvitti Aimon pään ja hän tajusi tehneensä virheen:
33
35. Luku 11
Katolla lepäävä massa lokeista ihmishahmoon
muuntuneita olentoja alkoi virota hiljakseen.
Jostakin kurkusta pääsi ilmoille hämmentävä
raakunta. Paljon hiljaisempi kuin ne epäinhimillset
kiljahdukset joita Aimo oli kuullut aiemmin
makuuhuoneen ikkunansa läpi. Huutoon ei vastattu.
Kenties kaikki siivekkäät muodonmuuttajat
makasivat jo katolla, tai sitten hiljaisen kiljahduksen
kantamalla ei lentänyt ainoakaan iljettävä lokki.
(Aimo mietti kyseessä olevan kenties jonkin syksyä
edeltävän rituaalin, johon osallistui koko populaatio.
Aiemminhan vartioon oli jätetty aina useampi …
yksilö.)
Varovaisin askelin Aimo lähti harppomaan katon
halki. Sora rasahteli hänen kenkiensä alla aina kun
alastomien raajojen välistä löytyi jalansija. Muutama
käsi yritti kömpelösti estää etenemisen lahkeeseen
tarttumalla, mutta pienellä ravistamisella väsyneiden
kourien ote kirposi helposti. Pian Aimo ei enää
saattanut kasoa alas vaan joutui tunnustelemaan
sopivaa jalansijaa maahan vilkuilematta.
35
36. Kurkistaessaan jäähdytyskonehuoneen ovesta Aimo
tunsi olonsa jo liian turraksi kauhistuakseen
näkemästään ja haistamastaan (voimakas kalan
tuoksu oli alkanut kuvottaa Aimoa jo viikkoja sitten
lokkien kantaessaan ainaisia herkkuja nokassaan).
Kalakasan vierellä, oven sisäpuolella oli valtava
röykkiö vaatteita. Siististi laskostettuna pinoihin ja
kunkin pinon viereen oli aseteltu vaatteisiin
enemmän tai vähemmän sopiva kenkäpari.
Siistejä vaatepinoja oli helppo napata sylillinen.
Aimo kantoi niitä useamman matkan katon reunalle
ja heitti laskostetut tekstiilit tyhjyyteen. Hän ei enää
vaivautunut väistämään katolla lepääjiä vaan asteli
tasapainoillen näiden päällä. Pino vaatteita toisensa
jälkeen hajosi ensin laskoksistaan ja sitten leijui
tuulen riepottelemana pimeyteen, ilmestyen
uudelleen näkyviin pihan laatoitukselle lamppujen
polkuja valaisevien lamppujen loisteeseen.
Yllättäen Aimo havahtui siihen miten joku seisoi
hänen takanaan. Laiha kaljuuntuva 14. kerroksen
asukki asteli katon halki ilkosen alastomana Aimoa
kohti, selvästi väsynein ja haparoivin askelin, tuttu
hymy ja tyhjä katse kasvoillaan. Kaljuuntuva mies
otti muutaman pidemmän harppauksen ja oli
yllättäen Aimon edessä, tarttui tätä molemmilla
36
37. käsillään kaulasta ja painoi kurkunpäätä.
Väsyneenäkin tämän sormet tuntuivat vahvoilta kuin
teräs. Tukahtunut hengitys toi Aimon mieleen häntä
piinanneet painajaiset. Tarvittiin useampi tukevan
taskulampun heilautus, jotta peukalot hellittivät
otteensa kurkusta.
Aimo ryntäsi miehen kumoon, mutta kaatui samalla
itsekin. Shakkimestari oli tarttunut häntä jalasta.
Samalla kun Aimo koitti vimmatusti ravistella
jalkaansa irti tunsi hän useamman haparoivan käden
etsiä kohtaa johon tarttua. Kenkänsä hyljäten hän
juoksi kylmäkonehuoneen ovelle, tempaisi sen kiinni
ja katkaisi ovessa olevan avaimen lukkoon
raivokkaalla taskulampun iskulla. Nyt nämä kaikkea
logiikkaa pilkkaavat hirviöt eivät toivottavasti
kykenisi väsyneinä ja vailla ihmislihaa muuttamaan
muotoaan ja katoamaan paikalta.
Useampi hahmo oli jo noussut seisomaan ja näiden
seasta erottuvien ennen niin tuttujen kasvojen
piirteet olivat muuttuneet Aimolle niin kovin
tuntemattomiksi. Välillä pilvien takaa pilkistävä
kuun valo paljasti punaisena kiiluvat silmät ja hän
tajusi olevansa itse ruokalistalla.
37
38. Pitäisikö juosta ja hypätä? Kammotukset jäisivät
katon vangeiksi ainakin siksi kunnes joku niiden
inhoista lajitovereista (?) saapuisi vapauttamaan ne.
Vai oliko jokin muu mahdollisuus? Aimo pakeni
kulman taakse ja äkkäsi tutun luukun. Roskakuilu
vei siis ylös asti ja sen kautta pudottautuminen
saattaisi olla turvallisempaa. Painonapin sijaan
luukussa oli avaimenreikä, mutta onneksi lukko oli
auki ja luukku raollaan. Sitä oli käytetty selvästi
syömäkelvottomien ruumiinosien ja kalanraatojen
hävittämiseen (miksi muuten nykyaikana roskakuilu
olisikaan käytössä ja miksi sen tukkeutumisesta tuli
juhannuksen tienoilla niin kuvottava haju?)
Aimon onneksi kuilun suuaukko oli täällä hieman
avoimemoi kuin rapussa ja hän kurottautui kasvonsa
soraan raapien sen mustaan nieluun jalat edellä.
Sormensa murtaen hän yritti vetää luukun kiinni
perässään syöksyessään pimeyteen. Limaisista
seinistä ei tahtonut saada minkäänlaista otetta.
Kolhuisen ja kieppuvan putoamisen seassa Aimon
ainoa toive oli että kuilun pohjalla oleva säiliö olisi
täynnä mahdollisimman pehmeitä roskapusseja.
***
38
39. Aimo raotti silmiään ja huomasi olevansa
sairaalassa. Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä
miten paljon aikaa oli kulunut siitä kun hän
pudottautui kuolemaa uhmaten roskakuiluun.
Raittiissa avoimesta ikkunasta virtaavassa ilmassa ei
ollut muistoakaan katon ja roskakuilun
sietämättömästä löyhkästä. Hän sai silmänsä vaivoin
auki ja näki Riinan istuvan sänkynsä vieressä.
Tämä kertoi hävenneensä käytöstään kohtalokkaana
iltana Aimon luona ja kääntyneensä takaisin
kotimatkallaan. Kun Riina ei ollut tavoittanut Aimoa
asunnoltaan hän oli huolestunut. Kierteli rappua ja
taloa päätyen lopulta ala-aulaa odottamaan josko
Aimo olisi ollut lenkillä lokkeja välttelemässä. Kun
varhain aamulla koiraa ulkoiluttava rouva valitti
sisälle palatessaan äänekkäästi pihalle yön aikana
heitetyistä vaatteista tajusi Riina jonkin olevan
pielessä ja soitti poliisit.
Lainvalvojilla olisi varmasti paljon kysyttävää
Aimolta, joka löytyi lopulta roskakuilun jätesäiliöstä
hädin tuskin hengissä. Katolle lukittuna poliisit
olivat löytäneet lauman sekavasti ja aggressiivisesti
käyttäytyviä alastomia ihmisiä, joista monilla oli
puremahaavoja (ilmeisesti nämä olivat kääntyneet
toistensa kimppuun koittaessaan epätoivoisesti
39
40. paikata energian vajettaan, päätteli Aimo).
Ihmisjoukkoa rauhoittamaan ja kuljettamaan oli
tarvittu useita lääkäriyksiköitä sekä
mellakkapidätyksissä käytetty linja-auto. Eniten
poliisia oli ihmetyttänyt se, miten mielisairaalaan
väliaikaisesti säilytettävässä joukkiossa oli ollut talon
asukkaiksi tunnistettujen lisäksi myös paljon muita,
merkkihenkilöitä ja jopa kaupunginvaltuutettuja!
Riikka koitti tentata Aimoa yön tapahtumista, mutta
tämän oli hyvin vaikea keskittyä kertomaan
koettelemuksistaan. Avoimen ikkunan ulkopuolella
heitä näet tarkkaili kookas harmaalokki.
LOPPU
40
