SlideShare une entreprise Scribd logo
1  sur  15
Kohti huomisen rahoitusmallia 
Antti Kivelä 21.10.2014
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuolto 
o 
Uudessa sote-mallissa Järjestäjän ja Tuottajan tulisi olla 
mahdollisimman erillisiä rooleja. Järjestäjän tärkein tehtävä 
on ohjata ja valvoa tuottajia. 
Hyödynnetään kaikkien toimijoiden, julkisen, kolmannen sektorin 
ja yritysten osaaminen monituottajamallissa. 
Pitkällä tähtäimellä asiakkaan valinnanvapaus laajenee (vrt. 
EU/rajat ylittävä terveydenhuolto) 
Kansalaisille tulee turvata tasavertaiset sosiaali- ja 
terveyspalvelut. 
Omahoidon rooli kasvaa, asiakas on oman hyvinvointinsa 
asiantuntija. Uusi teknologia ja geenitietous tuovat 
kansalaisille yksilölliset, räätälöidyt hoitomuodot. 
Sote-integraatio on toteutettava jokaisella toiminnan tasolla. 
Rakennetaan yksilölähtöisiä, läpinäkyviä palvelukokonaisuuksia.
Sitran suunnittelua ohjanneet tavoitteet 
1. Ratkaisumallissa keskitytään kokonaiskustannusten nousun hillintään 
2. Ratkaisuissa huomioidaan koko ihmisen elämänkaari 
3. Koko sote-järjestelmän parempi ohjattavuus 
4. Pyritään mahdollisimman suoriin kassavirtoihin (läpinäkyvyys, ohjaus, tehokkuus) 
5. Läpinäkyvyyden ja vertailtavuuden tueksi on rakennettu palvelupaketit 
6. Vältetään päällekkäistä palvelutarjontaa 
7. Kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, työkyvyn ylläpidon ja 
sairastumisen ennaltaehkäisyn tulee olla kannattavaa (insentiivit) 
8. Osaoptimoinnin mahdollisuudet minimoidaan 
9. Huomioidaan palvelujen ja etuuksien saatavuus 
10. Asiakkaan valinnanvapaus vrt. EU:n potilasdirektiivi
Palvelupaketit järjestämisen ja tuottamisen työkaluna 
4 
Palvelupaketit ovat sosiaali- ja terveysalueen ja tuottamisvastuussa olevan 
kunnan ja kuntayhtymän välisen tulosohjauksen työkalu ja 
järjestämispäätöksen konkretisointi. Palvelupaketti on myös vuotuisen tilauksen 
väline, hinnan määrittelee järjestäjä, ei tuottaja. 
STM, Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta 
Palvelupaketit tarjoaa sote-alueen ja STM:n väliseen neuvotteluun työkalun, 
jolla ohjataan ja seurataan sote-alueen toimintaa palvelurakenteen 
kehittämisessä. 
15-17 
palvelupakettia 
Sote-alueet 
(järjestämisvastuu) 
Palvelun tuottajat 
(tuottamisvastuu)
Palvelupakettien hyödyt järjestäjälle eli sote-alueelle 
5 
• Sote-palvelut jaotellaan hallittaviin kokonaisuuksiin, joita järjestäjä tilaa. 
Palvelupaketeissa palvelut integroidaan asiakaslähtöisesti tuotannon 
tasolla. 
• Saadaan työkalu, jolla palvelurakenteita ohjataan vaikuttavampaan ja 
kustannustehokkaampaan suuntaan 
• Järjestäjä tilaa palveluja läpinäkyvästi, lähipalvelut ja keskitetyt palvelut 
huomioiden 
• Järjestäjä pystyy seuraamaan, kohtaavatko kysyntä ja tarjonta 
• Saadaan aikaan palvelujen yhdenmukainen tuotteistus ja tuotehinnat 
halutulle tasolle 
• Kustannusten läpinäkyvyys, palveluntuottajien ohjattavuus ja palvelujen 
saaminen optimaaliseen käyttöön 
• Laadun ja vaikuttavuuden indikaattorit saadaan kytkettyä 
palvelupaketteihin ja kustannuksiin.
Palvelupakettien hyödyt palvelun tuottajille 
• Palvelun tuottaja saa ymmärrettävän tilauksen, josta on kokonaisuutena 
vastuussa 
• Hinnoittelu kannustaa hoitamaan potilaan/asiakkaan kokonaisvaltaisesti – 
tuottajalla myös vastuu palvelupaketin kokonaisuudesta 
• Palveluntuottaja vastaa jo tuotannon tasolla, että integraatio 
perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon välillä toimii 
palvelupakettien sisällä 
• Potilaan valinnanvapauden taso määritellään selkeästi 
• Palvelutuotannon rahoitus kannustaa kehittämään palveluja 
tehokkaammiksi 
• Palveluntuottajilla on oikeus organisoida palvelupaketin tavoitteet täyttävä 
tuotanto tarkoituksenmukaisella tavalla (esim. alihankkijat, kolmas sektori, 
omaiset, palvelusetelit). Tilaajan kanssa sopimuksen tehnyt tuottaja on 
kuitenkin vastuussa kokonaisuudesta.
Esimerkki 1: Mielenterveys- ja päihdepalvelupaketti 
Toiminta (taso1 ) Palvelu (taso 2 ) Tuote (taso 3) 
Alatuote 
(taso 4) Valinnaisuus 
Tuottajahinta 
sidotaan 
Hoidon ja palvelun 
tarpeen arvio 
Mielenterveys- ja 
päihdetyön 
ennaltaehkäisevät 
palvelut 
Lapset puheeksi 
Perheinterventio 
Ympärivuorokautinen ohjanta- ja neuvontapuhelinpalvelu 
Psykiatrinen kriisiapu päivystyksen tukena 
Arviointiskaalat: BDI, Audit, MDQ, BAI, ym. 
Ehkäisevä päihdetyö verkostojen kanssa 
Motivoiva haastattelu 
Päihdekäyttöä ehkäisevät osastojaksot 
suorite Valitun tai asuinalueen tuottajan 
mukaan ei valinnan vapautta 
Palvelupaketin 
kokonaiskustannu 
ksiin ja 
ohjeellisiin 
toiminnon 
kustannuksiin 
hoidettujen 
asiakkaiden 
Mielenterveys- ja kautta 
päihdetyön avohoito 
Nettiterapia 
Aikuispsykiatrinen avohoito 
Akuuttityöryhmä 
Ikäihmisten työryhmä 
Depressiohoitajatoiminta 
Kotikuntoutus 
Kuntouttava ryhmätoiminta 
Työ- ja toimintakyvynarvio 
Päihdetyön avohoito 
Ikäihmisten päihdehoito 
Päihdekäytön avokatkaisu 
Päihdetyön kotikuntoutus 
Korvaushoito 
PERHEKUNTOUTUS (HUUME JA PÄIHDEASIAKKAAT) 
Hoidettu 
asiakas 
Suorite 
Terapiat Yksilöpsykoterapia 
Pari- ja perheterapia 
Ryhmäterapia 
Depressiokoulu 
Psykoedukaatio 
Hoidettu 
asiakas 
Suorite 
Päiväkeskus- ja 
työtoiminta 
Vertaistukikeskustoiminta 
Kuntouttava työtoiminta 
Hoidettu 
asiakas 
Suorite 
Mielenterveys- ja 
päihdetyön 
asumispalvelut 
Ympärivuorokautinen kuntouttava asumispalvelu 
Kuntouttava tuettu asumispalvelu 
Itsenäisen asumisen tuki 
Hoidettu 
asiakas /paikka 
hoitopäivä 
Mielenterveys- ja 
päihdelaitoshoito 
Psykiatrinen hoitosolu/osasto 
Psykoosien hoitosolu/osasto 
Vierihoitosolu/osasto 
Riippuvuuksien hoitosolu (selviämishoitoasema) /osasto 
Selviämisasema 
Hoidettu 
asiakas /paikka 
hoitopäivä
Esimerkki 2:Terveydenhuollon perusvastaanottopalvelujen 
palvelupaketti 
Toiminta Palvelu Tuote Alatuote 
Valinnaisuus 
tulevaisuudessa 
Tuottajahinta 
sidotaan 
Hoitokriteerit 
Ennaltaehkäisevät 
palvelut 
Omahoidon terveysvalmentaja 
It-linkit: liikuntatoimi, Personal Trainer 
Terveysneuvontapäivät 
Terveyskioskit 
Oma valinta 
Oma valinta 
Terveysasemapalvelu Lääkärivastaanotto ajanvarausvastaanottokäynti 
kiireellinen hoitokäynti 
Hoidettu asiakas 
(PDRG luokitus) 
Omavalinta toimintatasolla 
Hoitajavastaanotto ajanvarausvastaanottokäynti 
kiireellinen hoitokäynti 
Hoidettu asiakas 
(PDRG luokitus) 
Psykiatrisen hoitajan vastaanotto Psykiatrisen hoitajan käynti 
Fysioterapeutin vastaanotto Fysioterapeutin vastaanottokäynti 
Sosiaalityöntekijän vastaanotto Sosiaalityöntekijän käynti 
Erikoislääkärivastaanottojen lähipalvelut 
(jalkautuvat erikoislääkäripalvelut) 
Ortopedi 
geriatri 
psykiatria 
Reuma ja kardiologia? 
Muu jalkautuva 
erikoislääkäritoiminta ? 
oppiva ryhmä-konsultaatio 
konsultaatiot 
Muu erityispalvelu Ravitsemusterapia, jalkojen hoito, 
kuulontutkija, silmänpohjatutkimus 
Perustason keskitetty 
erikoissairaanhoidon 
vastaanotto 
(konsultatiivisen ja lyhyen 
hoidon vastaanotot) 
sisätaudit puhelin Hoidettu asiakas 
/ DRG luokitus 
Lähete 
diabetes (ei enää kaksijakoa pth +esh)) Käynti hoitajalla Lähete 
gastroenterologia Käynti lääkärillä Lähete 
infektiotaudit ryhmäkäynti Lähete 
neurologia Lähete 
keuhkosairaudet (astmahoito ei enää jaettu ESH-pth)) 
Lähete 
lastentaudit Lähete 
synnytys ja naistentaudit (ei enää kahtiajakoa 
Lähete 
pth+ESH) 
kardiologia Lähete 
korvataudit Lähete 
fysiatria? Lähete 
kirurgia Lähete 
gastroenterologia Lähete 
ortopedia Lähete 
urologia Lähete
Sitran sote-rahoitusmalli: Järjestäjän vastuu 
Sosiaali- ja terveydenhuollon julkinen rahoitus 
Yksi rahoituslähde = sote-alue, joka vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä 
rahoittaen sen Kelan operoiman sote-alueen tilin kautta. Kaikki palveluiden kustannukset 
kohdennetaan asiakaskohtaisesti tähän tiliin. 
Sote-alueen eli järjestäjän vastuualue kattaa: 
Hoidon, hoivan, etuuksien ja palveluiden järjestämisen, sekä kaikki kustannukset 
• Lääkkeet ja matkat, ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen järjestämisen ja kustannukset 
• Työterveyshuollon ja opiskelijaterveydenhuollon kustannukset (korvaukset yleislääkäritasoisen 
sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannuksista poistuvat portaittain (nykyinen Kela II), 
sen sijaan korvaukset lakisääteisen ehkäisevän työterveyshuollon kustannuksista jäävät voimaan 
(nykyinen Kela I) Edellyttää monituottajamallia 
• Kansalaisen sähköisen asioinnin järjestämisen sekä omahoidon digitaalisten työvälineiden 
järjestämisen
Sitran sote-rahoitusmalli: Kansallinen operaattori 
KELA toimii kansallisena talous- ja tiedonhallinnan operaattorina. 
KELA kokoaa eri osapuolien tarvitsemat 
• Ennustetiedot 
• Tuotantotiedot 
• Laatutiedot 
sekä järjestää rahaliikenteen eri osapuolten kesken. 
Tämän tehtävän hoitamiseksi palvelutuottajat velvoitetaan tuottamaan vaadittavat tiedot omasta 
toiminnastaan läpinäkyvästi ja mahdollistaen tietotuotannon auditoinnin. 
Valtio ja kunnat ohjaavat rahat KELAn SOTE aluekohtaiselle tilille 
• KELA kerää lakisääteiset vakuutusmaksut ja kohdentaa ne kunkin SOTE-alueen rahoitustilille. 
• KELA kerää kansallisesti palvelutuottajien keräämät asiakasmaksut ja maksaa palvelutuottajille 
sopimusten perusteella Sote-alueiden puolesta 
• KELA hoitaa etuisuusmaksatukset kansalaisille
Sitran sote-rahoitusmalli: Kannusteet kunnille 
Kannustavuus kunnille 
• Kunnat saavat suoraan neljän vuoden välein palautusta ”sote-maksusta” erillisen 
kannustusperiaatteen mukaisesti 
• Kunnat saavat palautusta seuraavin perustein: 
Kunnan palvelutarpeen pienenemisen perusteella ja toteuttaessaan erikseen sovitut SOTE alueen 
määrittämät toimenpiteet (lähinnä ennaltaehkäisyn ja hyvinvoinnin alueella) 
• Kuntien talouspaineita pienentää 
Toimenpiteet, joilla kuntalaisten terveydentila paranee ja siten palvelutarve pienenee, Toimenpiteet, joilla kuntalaiset tekevät osan 
palvelujärjestelmän tehtävistä itse (itsepalvelut) tai tuetun omahoidon avulla (digitaaliset omahoitovälineet = virtuaaliklinikka) 
Palvelutuotannon tehokkuuden ja tuloksellisuuden parantaminen (tiedolla ohjaus, tuotannon ohjaus) 
Ennaltaehkäisyn, kuntoutuksen ja jatkuvan palvelukehityksen avulla tuotettujen palveluiden ja toimenpiteiden vaikuttavuuden 
paraneminen (sairastavuus vähenee, työpoissaolot vähenee, työllisyys kasvaa, asumiseen liittyvät tukitarpeet pienenevät) 
Vapaaehtoistyön ja läheisen tekemän työn tukeminen ja koordinaatio julkiseen palvelujärjestelmään (yhteistyöperiaate)
Sitran sote-rahoitusmallin edut 
Yksi rahoituskanava 
• Kokonaiskustannusten hillitseminen 
• Asiakas saa tarkoituksenmukaisimmat palvelut 
• Ei osa-optimointimahdollisuutta (esim. lääkkeet) 
• Matkakustannusten optimointi 
Yksi järjestäjätaho kaikille palveluille 
• Mahdollistaa kokonaisoptimoinnin sote-alueilla ja alueiden keskinäisen vertailtavuuden 
Kansallinen yhtenäisyys, KELA kansallisena toimijana 
• Yhtenäinen tietopohja, kansallinen laaturekisteri 
• Kansallinen rahaliikenteen järjestäjä (ja niitä vastaavat tietojärjestelmät) 
Työterveyshuolto, opiskelijaterveydenhuolto 
• Ei päällekkäisiä palveluja
1. Kokonaiskustannusten hillintä (yksikanavainen rahoitus ja palvelupaketit) 
2. Tuottavuuden nousu (terve kilpailu, kansallinen laatuseuranta) 
3. Kuntien vahva rooli ennaltaehkäisyssä 
13 
Kolme nopeaa Sitran uudesta sote-mallista
Tavoitetilan kuvaus – ICT 
Ohjaus Tietotuotanto Tiedon käyttö 
JulkICT 
Kunnat 
Sote järjestäjä 
Ostopalvelu-tuottajat 
Kela 
Sote 
palvelun 
tuottajat 
STM 
Ohjausyksikkö 
THL 
Tuotantotiedot 
Laatutiedot 
Kustannustiedot 
Yhteiset 
tietojärjestelmät 
osapuolille: 
Neuvottelut, Sopimukset, 
Tuotanto, Laatu, Maksatus, 
Talous 
DW 
Yhteinen tietopohja 
sopimuksille, 
seurannalle ja 
maksatukselle 
Kuntaliitto 
Akusti 
Sote 
palvelun 
tuottajat 
Tietohallintolaki 
Kokonaisarkkitehtuuri 
-periaatteet 
Suunnittelu-tietoja 
Tilasto- ja tutkimus-tiedot 
Tuotantotiedot 
Laatutiedot 
Kustannustiedot 
Sosiaali- ja 
terveyspalvelujen 
järjestämisen 
velvoitteet ja ohjaus 
sekä valvonta 
Sote 
järjestäjä 
SOTE-alueen kokonaisarkkitehtuuri 
Tuottajien arkkitehtuurien yhteensovitus ja valvonta 
Tuottajien tietojärjestelmien yhteistoiminnallisuus 
Tietojen läpinäkyvyys ja auditointi 
Kansallinen yhteenotoimivuus 
Kansallisten palveluiden käyttö
Rakennamme huomisen menestyvää Suomea 
sitra.fi 
Facebook.com/SitraFund 
@SitraFund

Contenu connexe

Tendances

Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315Hoiva&Terveys
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotTHL
 
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?THL
 
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...THL
 
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiVammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiPalveluseteli-hanke
 
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa Palveluseteli-hanke
 
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaPalvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaguestf37bb3
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-hanke
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?THL
 
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli-hanke
 
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmasta
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmastaEsitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmasta
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmastaSitran Kuntaohjelma
 
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra / Hyvinvointi
 
Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin THL
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli-hanke
 
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaSitra / Hyvinvointi
 

Tendances (20)

Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315Antti Kivelä Sitra 190315
Antti Kivelä Sitra 190315
 
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
Palvelut asiakaslähtöisiksi sidosryhmätilaisuus, 6 1.4a valinnanvapaus palvel...
 
Mikkola. Terveysturvan menestystarinat
Mikkola. Terveysturvan menestystarinatMikkola. Terveysturvan menestystarinat
Mikkola. Terveysturvan menestystarinat
 
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinotSote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
Sote-uudistus toimintakyvyn turvaajana - tavoitteet ja keinot
 
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?
Mitä Sote lupaa iäkkäiden palvelulle?
 
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...
Miten palvelujen hankinnassa varmistutaan palvelujen laadusta ja vaikuttavuud...
 
Huomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöönHuomisen sote: ihminen keskiöön
Huomisen sote: ihminen keskiöön
 
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojektiVammaispalvelun palveluseteliprojekti
Vammaispalvelun palveluseteliprojekti
 
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 Palveluseteli päivähoitopalveluissa  Palveluseteli päivähoitopalveluissa
Palveluseteli päivähoitopalveluissa
 
Sove tulevaisuushanke loppuraportti-2012
Sove tulevaisuushanke loppuraportti-2012Sove tulevaisuushanke loppuraportti-2012
Sove tulevaisuushanke loppuraportti-2012
 
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeistaPalvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
Palvelusetelit Esiselvitys käyttäjätarpeista
 
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
Palveluseteli-tavoitteet ja tulokset, FCG-seminaari 19.1.2011
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
 
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossaPalveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
Palveluseteli Helsingin sosiaalivirastossa
 
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmasta
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmastaEsitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmasta
Esitys KPK ICT -liiketoimintasuunnitelmasta
 
Mallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteeritMallinnus ja hakukriteerit
Mallinnus ja hakukriteerit
 
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttöSitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
Sitra, Kela ja Oulun kaupunki: Rahoituskanavat ylittävä palvelunkäyttö
 
Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin Asiakassegmentointi - Ikäopastin
Asiakassegmentointi - Ikäopastin
 
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
Palveluseteli kaihikirurgiassa, Palveluseteli terveyspalveluissa-seminaari, 2...
 
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaaIkäihmisten palveluihin uutta virtaa
Ikäihmisten palveluihin uutta virtaa
 

Similaire à Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet

Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...
Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...
Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...Palveluseteli-hanke
 
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaKuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaPalveluseteli-hanke
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäTHL
 
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...THL
 
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaHaasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaTHL
 
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018THL
 
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Sosiaali- ja terveysministeriö / yleiset
 
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?Matti Heikkinen
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönPalveluseteli-hanke
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...THL
 
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.Eero Siljander
 
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaistaMitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaistaTHL
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?THL
 
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tieto
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tietoSatu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tieto
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tietoTHL
 
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityöSote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityöKarri Vainio
 

Similaire à Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet (20)

Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
Iäkkäiden palvelukokonaisuus Satu Karppanen 310315
 
Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...
Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...
Terveydenhuollon palveluseteli Ensiaskel potilaan valinnanvapauden lisäämise...
 
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira HelenaKuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
Kuntoutus ja apuvalineet / Liira Helena
 
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinäUusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
Uusi kunta ja maakunta lapsen ja nuoren hyvinvoinnin toimintaympäristöinä
 
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
Mats Brommels: Valinnanvapaus ja monikanavarahoituksen yksinkertaistaminen so...
 
Node strateginen sotenkaynti pöysti 2015 1202
Node strateginen sotenkaynti pöysti 2015 1202Node strateginen sotenkaynti pöysti 2015 1202
Node strateginen sotenkaynti pöysti 2015 1202
 
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia PaloIntegraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
Integraatio ja peruspalvelujen vahvistaminen Miia Palo
 
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
Sosiaalihuolto sote-uudistuksessa 21.3.2017
 
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueellaHaasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
Haasteita ja tarpeita toimintakyvyn mittaamisesta sote-alueella
 
Pöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkayntiPöysti strateginen sotenkaynti
Pöysti strateginen sotenkaynti
 
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
Vaikuttavuus sosiaali- ja terveydenhuollossa TERVE-SOS 2018
 
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
Palveluintegraatio, valinnanvapaus ja säästöt. Lääkaripäivät 11.1.2017 Tuomas...
 
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?
Mitä uusi sote tarjoaa palveluntuottajille ja järjestöille?
 
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöönNäkökulmia sääntökirjojen sisältöön
Näkökulmia sääntökirjojen sisältöön
 
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskusohjelma - Ohjelman tarkoitus ja tavoi...
 
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
Väitöskirja - doctoral dissertation - TTS kalvot slides.
 
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaistaMitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
Mitä sote-uudistukselle kuuluu nyt eli Sote-ajankohtaista
 
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
Mita tehda paljon apua tarvitseville vanhuksille?
 
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tieto
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tietoSatu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tieto
Satu Vihersaari-Virtanen: Kotihoito kohdentaa (Kohoko-pilotti) & RAI-tieto
 
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityöSote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
Sote-uudistus ja kansallinen kokonaisarkkitehtuurityö
 

Plus de Sitra the Finnish Innovation Fund

Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...Sitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoilleSitra the Finnish Innovation Fund
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaSitra the Finnish Innovation Fund
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Sitra the Finnish Innovation Fund
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)Sitra the Finnish Innovation Fund
 

Plus de Sitra the Finnish Innovation Fund (20)

Reilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptxReilun datatalouden tahtotila.pptx
Reilun datatalouden tahtotila.pptx
 
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
Esitysmateriaali Millä suosituksilla? Kohti elinikäisen oppimisen Suomea -sel...
 
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
Esitysmateriaali Miten osaajat liikkuvat alueilla 27.10.2021
 
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
Kuntamarkkinat tietoisku 16.9.2021: Sitran vuorovaikutteisen tilannekuvan toi...
 
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
6.9.2021 esitysmateriaali miten työssä ja vapaa ajalla kertyvä osaaminen saad...
 
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
Saa osaamisesi näkyviin -esitysmateriaali 30.8.21
 
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoilleEsitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin  -viikoille
Esitysmateriaali Yhteislähtö osaaminen näkyviin -viikoille
 
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisestaEsitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
Esitysmateriaali perehdytys erätauko dialogiin osaamisen huomaamisesta
 
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
Perehdytys Erätauko-dialogiin osaamisen huomaamisesta 18.8.2021
 
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Ylä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
Varsinais-Suomen tilannekuvan julkistus 1606211
 
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
Seinäjoen ja ilmajoen tilannekuvan julkistus 160621
 
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
Raahen seudun tilannekuvan julkistus 160621
 
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
Pirkanmaan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
Lapin tilannekuvan julkistus 1606211
 
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
Hämeenlinnan tilannekuvan julkistus 1606211
 
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
Etelä-Savon tilannekuvan julkistus 1606211
 
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
Kainuun tilannekuvan julkistus 1606211
 
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
Alueiden osaamisen aika foorumi 160621
 
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
5.5.2021: Portfolios for system transformation by Giulio Quaggiotto (UNDP)
 

Kohti huomisen rahoitusmallia, Antti Kivelä, johtaja, elinvoimainen ihminen ja kannustavat rakenteet

  • 1. Kohti huomisen rahoitusmallia Antti Kivelä 21.10.2014
  • 2. Tulevaisuuden sosiaali- ja terveydenhuolto o Uudessa sote-mallissa Järjestäjän ja Tuottajan tulisi olla mahdollisimman erillisiä rooleja. Järjestäjän tärkein tehtävä on ohjata ja valvoa tuottajia. Hyödynnetään kaikkien toimijoiden, julkisen, kolmannen sektorin ja yritysten osaaminen monituottajamallissa. Pitkällä tähtäimellä asiakkaan valinnanvapaus laajenee (vrt. EU/rajat ylittävä terveydenhuolto) Kansalaisille tulee turvata tasavertaiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Omahoidon rooli kasvaa, asiakas on oman hyvinvointinsa asiantuntija. Uusi teknologia ja geenitietous tuovat kansalaisille yksilölliset, räätälöidyt hoitomuodot. Sote-integraatio on toteutettava jokaisella toiminnan tasolla. Rakennetaan yksilölähtöisiä, läpinäkyviä palvelukokonaisuuksia.
  • 3. Sitran suunnittelua ohjanneet tavoitteet 1. Ratkaisumallissa keskitytään kokonaiskustannusten nousun hillintään 2. Ratkaisuissa huomioidaan koko ihmisen elämänkaari 3. Koko sote-järjestelmän parempi ohjattavuus 4. Pyritään mahdollisimman suoriin kassavirtoihin (läpinäkyvyys, ohjaus, tehokkuus) 5. Läpinäkyvyyden ja vertailtavuuden tueksi on rakennettu palvelupaketit 6. Vältetään päällekkäistä palvelutarjontaa 7. Kansalaisten terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, työkyvyn ylläpidon ja sairastumisen ennaltaehkäisyn tulee olla kannattavaa (insentiivit) 8. Osaoptimoinnin mahdollisuudet minimoidaan 9. Huomioidaan palvelujen ja etuuksien saatavuus 10. Asiakkaan valinnanvapaus vrt. EU:n potilasdirektiivi
  • 4. Palvelupaketit järjestämisen ja tuottamisen työkaluna 4 Palvelupaketit ovat sosiaali- ja terveysalueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän välisen tulosohjauksen työkalu ja järjestämispäätöksen konkretisointi. Palvelupaketti on myös vuotuisen tilauksen väline, hinnan määrittelee järjestäjä, ei tuottaja. STM, Sosiaali- ja terveydenhuollon neuvottelukunta Palvelupaketit tarjoaa sote-alueen ja STM:n väliseen neuvotteluun työkalun, jolla ohjataan ja seurataan sote-alueen toimintaa palvelurakenteen kehittämisessä. 15-17 palvelupakettia Sote-alueet (järjestämisvastuu) Palvelun tuottajat (tuottamisvastuu)
  • 5. Palvelupakettien hyödyt järjestäjälle eli sote-alueelle 5 • Sote-palvelut jaotellaan hallittaviin kokonaisuuksiin, joita järjestäjä tilaa. Palvelupaketeissa palvelut integroidaan asiakaslähtöisesti tuotannon tasolla. • Saadaan työkalu, jolla palvelurakenteita ohjataan vaikuttavampaan ja kustannustehokkaampaan suuntaan • Järjestäjä tilaa palveluja läpinäkyvästi, lähipalvelut ja keskitetyt palvelut huomioiden • Järjestäjä pystyy seuraamaan, kohtaavatko kysyntä ja tarjonta • Saadaan aikaan palvelujen yhdenmukainen tuotteistus ja tuotehinnat halutulle tasolle • Kustannusten läpinäkyvyys, palveluntuottajien ohjattavuus ja palvelujen saaminen optimaaliseen käyttöön • Laadun ja vaikuttavuuden indikaattorit saadaan kytkettyä palvelupaketteihin ja kustannuksiin.
  • 6. Palvelupakettien hyödyt palvelun tuottajille • Palvelun tuottaja saa ymmärrettävän tilauksen, josta on kokonaisuutena vastuussa • Hinnoittelu kannustaa hoitamaan potilaan/asiakkaan kokonaisvaltaisesti – tuottajalla myös vastuu palvelupaketin kokonaisuudesta • Palveluntuottaja vastaa jo tuotannon tasolla, että integraatio perusterveydenhuollon, erikoissairaanhoidon ja sosiaalihuollon välillä toimii palvelupakettien sisällä • Potilaan valinnanvapauden taso määritellään selkeästi • Palvelutuotannon rahoitus kannustaa kehittämään palveluja tehokkaammiksi • Palveluntuottajilla on oikeus organisoida palvelupaketin tavoitteet täyttävä tuotanto tarkoituksenmukaisella tavalla (esim. alihankkijat, kolmas sektori, omaiset, palvelusetelit). Tilaajan kanssa sopimuksen tehnyt tuottaja on kuitenkin vastuussa kokonaisuudesta.
  • 7. Esimerkki 1: Mielenterveys- ja päihdepalvelupaketti Toiminta (taso1 ) Palvelu (taso 2 ) Tuote (taso 3) Alatuote (taso 4) Valinnaisuus Tuottajahinta sidotaan Hoidon ja palvelun tarpeen arvio Mielenterveys- ja päihdetyön ennaltaehkäisevät palvelut Lapset puheeksi Perheinterventio Ympärivuorokautinen ohjanta- ja neuvontapuhelinpalvelu Psykiatrinen kriisiapu päivystyksen tukena Arviointiskaalat: BDI, Audit, MDQ, BAI, ym. Ehkäisevä päihdetyö verkostojen kanssa Motivoiva haastattelu Päihdekäyttöä ehkäisevät osastojaksot suorite Valitun tai asuinalueen tuottajan mukaan ei valinnan vapautta Palvelupaketin kokonaiskustannu ksiin ja ohjeellisiin toiminnon kustannuksiin hoidettujen asiakkaiden Mielenterveys- ja kautta päihdetyön avohoito Nettiterapia Aikuispsykiatrinen avohoito Akuuttityöryhmä Ikäihmisten työryhmä Depressiohoitajatoiminta Kotikuntoutus Kuntouttava ryhmätoiminta Työ- ja toimintakyvynarvio Päihdetyön avohoito Ikäihmisten päihdehoito Päihdekäytön avokatkaisu Päihdetyön kotikuntoutus Korvaushoito PERHEKUNTOUTUS (HUUME JA PÄIHDEASIAKKAAT) Hoidettu asiakas Suorite Terapiat Yksilöpsykoterapia Pari- ja perheterapia Ryhmäterapia Depressiokoulu Psykoedukaatio Hoidettu asiakas Suorite Päiväkeskus- ja työtoiminta Vertaistukikeskustoiminta Kuntouttava työtoiminta Hoidettu asiakas Suorite Mielenterveys- ja päihdetyön asumispalvelut Ympärivuorokautinen kuntouttava asumispalvelu Kuntouttava tuettu asumispalvelu Itsenäisen asumisen tuki Hoidettu asiakas /paikka hoitopäivä Mielenterveys- ja päihdelaitoshoito Psykiatrinen hoitosolu/osasto Psykoosien hoitosolu/osasto Vierihoitosolu/osasto Riippuvuuksien hoitosolu (selviämishoitoasema) /osasto Selviämisasema Hoidettu asiakas /paikka hoitopäivä
  • 8. Esimerkki 2:Terveydenhuollon perusvastaanottopalvelujen palvelupaketti Toiminta Palvelu Tuote Alatuote Valinnaisuus tulevaisuudessa Tuottajahinta sidotaan Hoitokriteerit Ennaltaehkäisevät palvelut Omahoidon terveysvalmentaja It-linkit: liikuntatoimi, Personal Trainer Terveysneuvontapäivät Terveyskioskit Oma valinta Oma valinta Terveysasemapalvelu Lääkärivastaanotto ajanvarausvastaanottokäynti kiireellinen hoitokäynti Hoidettu asiakas (PDRG luokitus) Omavalinta toimintatasolla Hoitajavastaanotto ajanvarausvastaanottokäynti kiireellinen hoitokäynti Hoidettu asiakas (PDRG luokitus) Psykiatrisen hoitajan vastaanotto Psykiatrisen hoitajan käynti Fysioterapeutin vastaanotto Fysioterapeutin vastaanottokäynti Sosiaalityöntekijän vastaanotto Sosiaalityöntekijän käynti Erikoislääkärivastaanottojen lähipalvelut (jalkautuvat erikoislääkäripalvelut) Ortopedi geriatri psykiatria Reuma ja kardiologia? Muu jalkautuva erikoislääkäritoiminta ? oppiva ryhmä-konsultaatio konsultaatiot Muu erityispalvelu Ravitsemusterapia, jalkojen hoito, kuulontutkija, silmänpohjatutkimus Perustason keskitetty erikoissairaanhoidon vastaanotto (konsultatiivisen ja lyhyen hoidon vastaanotot) sisätaudit puhelin Hoidettu asiakas / DRG luokitus Lähete diabetes (ei enää kaksijakoa pth +esh)) Käynti hoitajalla Lähete gastroenterologia Käynti lääkärillä Lähete infektiotaudit ryhmäkäynti Lähete neurologia Lähete keuhkosairaudet (astmahoito ei enää jaettu ESH-pth)) Lähete lastentaudit Lähete synnytys ja naistentaudit (ei enää kahtiajakoa Lähete pth+ESH) kardiologia Lähete korvataudit Lähete fysiatria? Lähete kirurgia Lähete gastroenterologia Lähete ortopedia Lähete urologia Lähete
  • 9. Sitran sote-rahoitusmalli: Järjestäjän vastuu Sosiaali- ja terveydenhuollon julkinen rahoitus Yksi rahoituslähde = sote-alue, joka vastaa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä rahoittaen sen Kelan operoiman sote-alueen tilin kautta. Kaikki palveluiden kustannukset kohdennetaan asiakaskohtaisesti tähän tiliin. Sote-alueen eli järjestäjän vastuualue kattaa: Hoidon, hoivan, etuuksien ja palveluiden järjestämisen, sekä kaikki kustannukset • Lääkkeet ja matkat, ennaltaehkäisyn ja kuntoutuksen järjestämisen ja kustannukset • Työterveyshuollon ja opiskelijaterveydenhuollon kustannukset (korvaukset yleislääkäritasoisen sairaanhoidon ja muun terveydenhuollon kustannuksista poistuvat portaittain (nykyinen Kela II), sen sijaan korvaukset lakisääteisen ehkäisevän työterveyshuollon kustannuksista jäävät voimaan (nykyinen Kela I) Edellyttää monituottajamallia • Kansalaisen sähköisen asioinnin järjestämisen sekä omahoidon digitaalisten työvälineiden järjestämisen
  • 10. Sitran sote-rahoitusmalli: Kansallinen operaattori KELA toimii kansallisena talous- ja tiedonhallinnan operaattorina. KELA kokoaa eri osapuolien tarvitsemat • Ennustetiedot • Tuotantotiedot • Laatutiedot sekä järjestää rahaliikenteen eri osapuolten kesken. Tämän tehtävän hoitamiseksi palvelutuottajat velvoitetaan tuottamaan vaadittavat tiedot omasta toiminnastaan läpinäkyvästi ja mahdollistaen tietotuotannon auditoinnin. Valtio ja kunnat ohjaavat rahat KELAn SOTE aluekohtaiselle tilille • KELA kerää lakisääteiset vakuutusmaksut ja kohdentaa ne kunkin SOTE-alueen rahoitustilille. • KELA kerää kansallisesti palvelutuottajien keräämät asiakasmaksut ja maksaa palvelutuottajille sopimusten perusteella Sote-alueiden puolesta • KELA hoitaa etuisuusmaksatukset kansalaisille
  • 11. Sitran sote-rahoitusmalli: Kannusteet kunnille Kannustavuus kunnille • Kunnat saavat suoraan neljän vuoden välein palautusta ”sote-maksusta” erillisen kannustusperiaatteen mukaisesti • Kunnat saavat palautusta seuraavin perustein: Kunnan palvelutarpeen pienenemisen perusteella ja toteuttaessaan erikseen sovitut SOTE alueen määrittämät toimenpiteet (lähinnä ennaltaehkäisyn ja hyvinvoinnin alueella) • Kuntien talouspaineita pienentää Toimenpiteet, joilla kuntalaisten terveydentila paranee ja siten palvelutarve pienenee, Toimenpiteet, joilla kuntalaiset tekevät osan palvelujärjestelmän tehtävistä itse (itsepalvelut) tai tuetun omahoidon avulla (digitaaliset omahoitovälineet = virtuaaliklinikka) Palvelutuotannon tehokkuuden ja tuloksellisuuden parantaminen (tiedolla ohjaus, tuotannon ohjaus) Ennaltaehkäisyn, kuntoutuksen ja jatkuvan palvelukehityksen avulla tuotettujen palveluiden ja toimenpiteiden vaikuttavuuden paraneminen (sairastavuus vähenee, työpoissaolot vähenee, työllisyys kasvaa, asumiseen liittyvät tukitarpeet pienenevät) Vapaaehtoistyön ja läheisen tekemän työn tukeminen ja koordinaatio julkiseen palvelujärjestelmään (yhteistyöperiaate)
  • 12. Sitran sote-rahoitusmallin edut Yksi rahoituskanava • Kokonaiskustannusten hillitseminen • Asiakas saa tarkoituksenmukaisimmat palvelut • Ei osa-optimointimahdollisuutta (esim. lääkkeet) • Matkakustannusten optimointi Yksi järjestäjätaho kaikille palveluille • Mahdollistaa kokonaisoptimoinnin sote-alueilla ja alueiden keskinäisen vertailtavuuden Kansallinen yhtenäisyys, KELA kansallisena toimijana • Yhtenäinen tietopohja, kansallinen laaturekisteri • Kansallinen rahaliikenteen järjestäjä (ja niitä vastaavat tietojärjestelmät) Työterveyshuolto, opiskelijaterveydenhuolto • Ei päällekkäisiä palveluja
  • 13. 1. Kokonaiskustannusten hillintä (yksikanavainen rahoitus ja palvelupaketit) 2. Tuottavuuden nousu (terve kilpailu, kansallinen laatuseuranta) 3. Kuntien vahva rooli ennaltaehkäisyssä 13 Kolme nopeaa Sitran uudesta sote-mallista
  • 14. Tavoitetilan kuvaus – ICT Ohjaus Tietotuotanto Tiedon käyttö JulkICT Kunnat Sote järjestäjä Ostopalvelu-tuottajat Kela Sote palvelun tuottajat STM Ohjausyksikkö THL Tuotantotiedot Laatutiedot Kustannustiedot Yhteiset tietojärjestelmät osapuolille: Neuvottelut, Sopimukset, Tuotanto, Laatu, Maksatus, Talous DW Yhteinen tietopohja sopimuksille, seurannalle ja maksatukselle Kuntaliitto Akusti Sote palvelun tuottajat Tietohallintolaki Kokonaisarkkitehtuuri -periaatteet Suunnittelu-tietoja Tilasto- ja tutkimus-tiedot Tuotantotiedot Laatutiedot Kustannustiedot Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen velvoitteet ja ohjaus sekä valvonta Sote järjestäjä SOTE-alueen kokonaisarkkitehtuuri Tuottajien arkkitehtuurien yhteensovitus ja valvonta Tuottajien tietojärjestelmien yhteistoiminnallisuus Tietojen läpinäkyvyys ja auditointi Kansallinen yhteenotoimivuus Kansallisten palveluiden käyttö
  • 15. Rakennamme huomisen menestyvää Suomea sitra.fi Facebook.com/SitraFund @SitraFund