Projektipäällikkö Anja Noron esitys I&O-kärkihankkeen keskitetyn asiakas- ja palveluohjauksen työpajassa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella 13.10.2017.
Laatusuositus hyvin ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi 2017-2019
1. Kehitetään ikäihmisten
kotihoitoa ja vahvistetaan
kaikenikäisten omaishoitoa
LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja
palvelujen parantamiseksi 2017 -2019
KAAPO-työpaja 13.10.2017, THL
STM/I&O/an
2. Laatusuositus 26.6.2017
• Suositus on tarkoitettu ensisijaisesti iäkkäiden palvelujen kehittämisen ja
arvioinnin tueksi kuntien, sosiaali- ja terveydenhuollonyhteistoiminta-
alueiden ja maakuntien päättäjille ja johdolle
• Sitä voivat hyödyntää oman toimintansa suunnittelussa ja arvioinnissa
monet muutkin tahot, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottajat, alan
ammattilaiset ja kolmannen sektorin toimijat
• Hallituksen kärkihanke: Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan
kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) toimeenpanee osaltaan
laatusuosituksen sisältöjä
STM/I&O/an
3. Laatusuosituksen uudistamisen
tausta
STM/I&O/an
• STM & Suomen Kuntaliitto ovat antaneet laatusuositukset vuosina
2001, 2008, 2013 - viimeksi mainittu tehtiin erityisesti tukemaan nk.
vanhuspalvelulain toimeenpanoa (sisältö muotoutui lain pohjalta)
• Vuonna 2013 annetun suosituksen uudistamista valmisteltiin
syksyllä 2016 työryhmässä (työryhmä + laskentaryhmä) huomioon
ottamaan ohjaus- ja toimintaympäristössä meneillään olevat
muutokset sekä hallitusohjelman ja Julkisen talouden
suunnitelman tavoitteet
4. Laatusuosituksen tavoitteet
• turvata mahdollisimman terve ja toimintakykyinen ikääntyminen koko
ikääntyneelle väestölle sekä laadukkaat ja vaikuttavat palvelut niitä
tarvitseville iäkkäille henkilöille.
• tukea sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäjiä niiden iäkkäiden palvelujen
uudistustyössä sekä varautumisessa väestön ikärakenteen ja
toimintaympäristön muutoksiin.
• tukea ja konkretisoida vanhuspalvelulain (980/2012) toimeenpanoa.
• ovat yhteneväisiä SOTE-uudistuksen kanssa:
sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä toiminta
STM/I&O/an
5. Tavoitteena sosiaalisesti ja taloudellisesti
kestävä iäkkäiden palvelujen järjestelmä
• Varautuminen
• Väestön ikärakenteen muutos ilmiönä ja sen mittaluokka
• nykyisillä ja suunnitelluilla toimilla vaikutetaan riittävästi iäkkäiden terveyden ja
toimintakyvyn ylläpitämiseen ja parantamiseen
• tarjolla on oikea-aikaista kuntoutusta
• vaikuttavaksi osoitettu kotiin annettavien palvelujen valikko
• omais- ja läheisauttajia tuetaan riittävästi
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
6. 16.10.20176
Säännöllisten palvelujen käyttäjät/ 65
vuotta täyttänyt väestö v. 2015
• koko väestörakenteen muutos
• suurten ikäluokkien
eläköityminen
• syntyvyyden ja kuolevuuden
aleneminen
• Iäkkäiden määrä erityisesti
vanhimmissa ikäluokissa kasvaa
voimakkaimmin, samalla vähenee
lasten ja työikäisen väestön määrä
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
7. 16.10.20177
75-v täyttäneiden osuus
v. 2015 ja v. 2030
• Yhteiskunnan on mukauduttava
laajasti iäkkään väestön tarpeisiin
• Edistettävä mahdollisimman
terveen ja toimintakykyisen
ikääntymisen turvaavia toimia
• Tarvitaan aitoa yhdessä tekemistä
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
8. Yhteiskunnan toimenpiteissä korostuvat
• Esteettömyyden huomiointi
• Turvallinen asuin- ja elinympäristö
• Liikenneratkaisut
• Mahdollisuus asiointiin, mielekkääseen tekemiseen
• Monialaisen tuen ja palvelujen tarpeen arviointiin perustuvia, yksilöllisesti
räätälöityjä palveluja
• Oikea-aikaisuus ja lähipalvelut, ellei keskittäminen ole perusteltua
palvelujen laadun ja turvallisuuden vuoksi
• Mahdollisuus elää omanlaistaan elämää omissa yhteisöissään
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
9. Hyvä elämänlaatu
• Hyvä elämänlaatu ei ole vain hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tai
eriasteista hoidon ja huolenpidon tarpeen arviointia ja siihen vastaamista
vaan siihen liittyy monia näkökulmia, kuten
• Itsemääräämisoikeus: Iäkäs asettaa itse omat tavoitteensa, valikoi kiinnostuksen
kohteensa ja toimintatapansa sekä arvioi omaa toimintaansa ja hänellä on
vastuu omasta hyvinvoinnistaan IMO-laki
• Toimivan arjen turvaaminen kaikkien toimijoiden yhteistyönä
• HYTE palvelujen parantaminen
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
10. Laatusuosituksen teema-alueet
1. Turvataan yhdessä mahdollisimman toimintakykyistä ikääntymistä
2. Asiakas- ja palveluohjaus keskiöön
3. Laadulla on tekijänsä
4. Ikäystävällinen palvelujen rakenne
5. Teknologiasta kaikki irti
Kullakin sisältöalueella on omat suosituksensa
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
11. Turvataan yhdessä mahdollisimman
toimintakykyistä ikääntymistä
• Suurin osa iäkkäistä ei tarvitse säännöllisiä sote-
palveluja
• Palvelujen tarpeen kasvua voidaan hillitä määrätietoisilla
varautumistoimilla
• Terveen ja toimintakykyisen ikääntymisen turvaaminen
on tärkeimpiä varautumistoimia ikääntyvässä Suomessa
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
12. Suositukset toimintakyvyn turvaamiseksi
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
1. kuntien toimilla tuetaan
• iäkkäiden omaehtoista toimintaa
• eri toimijoiden yhteisiä toimenpiteitä
2. lisätään vaikuttavaksi todettuja toimenpiteitä, kuten
liikunta, ravitsemusneuvonta, kaatumisten ehkäisy…
3. sisällytetään palveluvalikoimaan kohdennettuja toimia
riskiryhmille
13. Asiakas- ja palveluohjaus keskiöön
• uusi suosituskokonaisuus neuvonnan, palveluohjauksen ja palvelujen
seurannan välineeksi.
• Keskeistä on ns. yhden luukun periaate:
• Asiakkaan ei itse tarvitse tietää, mitä ja mistä palvelua haetaan vaan yksi yhteydenotto
riittää; asiakkaan tilanne selvitetään ja asiakas ohjataan tarpeen mukaisen avun piiriin
• Erityisesti muistisairaat, monisairaat ja paljon erilaisia tukia ja palveluja käyttävät
ikäihmiset tarvitsevat tukea valinnoissaan.
• I&O-kärkihankkeessa on meneillään kolme isoa maakunnallista kokeiluhanketta
• Pirkanmaa: Ikäneuvo - Kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella -
hanke (2,34 miljoonaa euroa)
• Kymenlaakso: Kymenlaakso IkäOpastin -hanke (n. 850 000 euroa)
• Varsinais-Suomi: KomPassi - Varsinais-Suomen keskitetty asiakas- ja
palveluohjaushanke -hanke, (2,37 miljoonaa euroa)
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
14. Keskitetty alueellinen asiakas- ja palvelu-
ohjaus
Muisti- ja monisairaat,
useita tukia ja palveluja
käyttävät iäkkäät,
palvelujen koordinaation
tarve
Järjestöt,
vapaaehtoistyö,
asuminen,
kulttuuri, liikenne
etc. tietoa
Hankkeet:
Kymenlaakso,
Pirkanmaa,
Varsinaissuomi
STM/I&O/an
15. Suositukset asiakas- ja palvelu-
ohjauksesta
• järjestämisen periaatteet
• matala kynnys
• asioinnin helppous
• asiakas- ja palveluohjauksen kautta laajan tuen ja palvelujen verkoston
tavoittaminen
• sähköisen asioinnin mahdollisuus
• pääosin lähipalveluja
• järjestetään maakunnallisena/alueellisena ja monialaisena toimintana
• neuvonta ja ohjaus
• palvelutarpeen arviointi
• yksi yhteinen asiakassuunnitelma
• päätökset yhtenäisillä kriteereillä
• osallisuus ja valintojen tuki
STM/I&O/an
16. Laadulla on tekijänsä
Riittävä määrä osaavaa henkilöstöä
Osaaminen, osaamisen oikea kohdentaminen ja osaava
lähijohtaminen
Henkilöstön ammattietiikka sekä soten yhteiset arvot
Riittävä geriatrinen ja gerontologinen osaaminen ja
konsultaatiomahdollisuudet
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
17. Henkilöstömäärää suunniteltaessa ja
arvioitaessa huomioitavat seikat
1. Asiakkaan toimintakyky ja avun tarve
2. Palvelurakenne, palvelujen tuottaminen ja saatavuus
3. Henkilöstöön ja työn organisointiin liittyvät tekijät
4. Julkisten ja yksityisten palveluntuottajien yhdenmukainen
ohjaus, valvonta ja seuranta
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
18. Henkilöstöä koskevat suositukset
1. henkilöstön määrää ja osaamista arvioidaan ja kohdennetaan
asiakasrakenteen mukaan joustavasti
2. Kotihoidon henkilöstön vähimmäistarve määräytyy myönnettyjen palvelujen
toteuttamiseen tarvittavana henkilöstönä huomioiden välilliset tehtävät.
• Tehostetussa palveluasumisessa toteutunut vähimmäismitoitustaso on
vähintään 0,50 → suosituksessa on määritelty miltä osin henkilöstöä
lasketaan mukaan mitoitukseen
3. Henkilöstön välitöntä asiakasaikaa ja -työtä lisätään toimintatapoja
uudistamalla
4. Johtamista kehitetään
5. Henkilöstön mitoituksen osalta julkisia ja yksityisiä palveluntuottajia
ohjataan, valvotaan ja seurataan samoin perustein
STM/I&O/an
19. Ikäystävällinen palvelujen rakenne
yhdistää asumisen ja palvelut uudella
tavalla
• Lisätään iäkkään väestön kotona asumisen
mahdollisuuksia kehittämällä samanaikaisesti sekä
asumista että palveluja
• asumisen ennakointi
• ympärivuorokautiset palvelut
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
20. Suositukset ikäystävälliseen palvelu-
rakenteeseen
1. Palvelurakenne ja -valikoima rakennetaan integroituna
kokonaisuutena alueen väestön tarpeiden mukaan
huomioiden erityisesti suuret palvelujen
tarvitsijaryhmät
2. Iäkkäiden tarpeet huomioidaan asuntokannan
uudistamisessa sekä asuinympäristöjen suunnittelussa
ja ylläpidossa noudattaen normaaliuden periaatetta
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
21. Teknologiasta kaikki irti
• Luonnos valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja
robotiikasta https://www.lvm.fi/lvm-site62-mahti-
portlet/download?did=196562 esittää vuoteen 2020 robotiikan ja
automaation huomattavaa lisäämistä kaikilla toimialoilla.
• itsemääräämisoikeiden tukeminen
• omahoito
• kotona asumisen tuki: turvateknologia ja yhteydenpito
• omaishoitajien tuki
• henkilöstön työn tehostaminen
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
22. Suositukset teknologian
hyödyntämiseksi
1. Asiakkaiden hyvinvoinnin ja turvallisuuden lisäämiseksi sekä
henkilöstön työajan uudelleen kohdentamiseksi tai
korvaamiseksi teknologian mahdollisuuksia hyödynnetään nykyistä
laajemmin
2. Lääketurvallisuuden lisäämiseksi, lääkehävikin vähentämiseksi ja
henkilökunnan työajan uudelleen kohdentamiseksi lisätään
lääkkeiden koneellista annosjakelua
3. Johtamisen tehostamiseksi hyödynnetään teknologisia ratkaisuja
toiminnanohjauksen sekä erilaisten rutiinisti toistuvien
hallinnollisten toimien tukena (ml. työaikalistat)
STM/I&O/an
23. Kustannusvaikutusten arviointi
STM/I&O/an
• Pitkän ajan säästöpotentiaalia sisältävät suosituskokonaisuudet
• Turvataan yhdessä mahdollisimman toimintakykyistä
ikääntymistä → terveiden elinvuosien lisääntyminen
• asiakas- ja palveluohjaus keskiöön → palveluprosessien
sujuvoittaminen ja tehostaminen
• Säästöpotentiaalia sisältävät suosituskokonaisuudet
• Laadulla on tekijänsä → johtamisen kehittämisen vaikutukset
mm. sairauspoissaoloihin (esim. Vuosaaren kotihoito)
• Teknologiasta kaikki irti → esim. koneellinen lääkkeiden
annosjakelu ja turvateknologia
24. Esimerkki: Skenaario miten ympärivuorokautisen hoidon
kustannukset määräytyvät eri oletuksilla
Skenaariot osoittavat, että
ympärivuorokautisen hoidon
kustannukset kaksinkertaistuvat
vuoteen 2050 mennessä.
Mikäli päästään tilanteeseen, jossa
palveluntarvetta voidaan vähentää eli
ikääntymisen tuomista lisävuosista
puolet on terveitä, kustannusten kasvu
hidastuu.
Mikäli kaikki lisääntyvät elinvuodet ovat
terveitä, kustannusten kasvu on
edellistäkin maltillisempaa
STM/I&O/anLähde: Laatusuositus 2017
0
1 000
2 000
3 000
4 000
5 000
6 000
Nykyhetken jakauma pysyy
Perusura, puolet lisäelinvuosista terveitä
Lisäelinvuodet terveitä
25. Kustannusvaikutusten arviointi
STM/I&O/an
• Säästöpotentiaali vuoden 2019 loppuun mennessä
• Laadulla on tekijänsä
• mitoituksessa huomioidaan myös sosiaalista toimintakykyä tukevat
henkilöstöryhmät, kuten viriketoiminnan ohjaajat
• hoiva-avustajien määrää lisätään ja heidät huomioidaan mitoituksessa
koko työajan osalta
• hoito- ja laitosapulaiset huomioidaan mitoituksessa koko työaikansa
osalta
• yksityisten ja julkisten palveluntuottajien ohjauksen ja valvonnnan
yhdenmukaistaminen
• Yhteensä säästöpotentiaali em. toimenpiteistä 33,5 miljoonaa euroa
26. Laatusuositusten toimeenpanon
seuranta:
Seurantaindikaattorit ja aineistot
STM/I&O/an
• Palvelurakennetta kuvaavat indikaattorit 75+, 80+ ja 85+ ikäryhmistä
• Teema-aluekohtaiset seurantaindikaattorit
• Tietolähteet
• vanhuspalvelulain seuranta
• Alueellinen Terveys ja Hyvinvointi -tutkimus (ATH)
• rokotusrekisteri
• RAI-rekisteri
• KuntaKymppi
• Hela
• ASLA
• Sotkanet
• HILMO- ja AvoHILMO
27. Lähde
• LAATUSUOSITUS hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen
parantamiseksi 2017 – 2019
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80132/06_2017_Laatusuosit
usjulkaisu_fi_kansilla.pdf?sequence=1
STM/I&O/an
29. Johtamisen näkökulma
Mikä taho maakunnassa omistaa asiakas- ja
palveluohjausprosessin?
Asiakas- ja palveluohjauksessa tehdään asiakkaiden palvelutarpeen
arvioinnit, asiakassuunnitelmat, päätökset (ei palvelua, palveluja
yhdestä tai useammasta paikasta, hebu, asiakassetelit, etc.),
asiakassuunnitelman toteutumisen seuranta ja koordinaatio,
mahdollisesti omatyötekijä tai koordinaattori, joka yhteensovittaa
useat eri palvelut ja tuet, ym.)
Rahoitusvastuu?
Toimijat?
STM/I&O/an
30. Indikaattorinäkökulma
• Mitä tietoa on saatavilla asiakas- ja palveluohjauksen tueksi?
• Millainen käyttöjärjestelmä tarvitaan palveluohjaksessa
”lennonjohdossa”?
• Miten seurataan
• kustannuksia? vaihtoehtoisia kustannuksia?
• asiakastyytyväisyyttä?
• hoidon laatua? asiakasohjauksen laatua?
• asiakkaiden kotiutus- ja kuntoutuspolkuja?
• asiakkaiden palvelukokonaisuuksia?
STM/I&O/an
31. Kustannusten kasvua on mahdollista hillitä
a) muuttamalla palvelujen rakennetta; b) kehittämällä kotihoidon
sisältöä & c) vahvistamalla omais- & perhehoitoa [Vuosi 2017, 2018??]
1 025 000 000
121 200 000 142 000 000
1 568 000 000
871 600 000
519 000 000
4 246 800 000
6 300 000 000
0
1 000 000 000
2 000 000 000
3 000 000 000
4 000 000 000
5 000 000 000
6 000 000 000
7 000 000 000
Asiakas- ja
palveluohjauksen
kustannukset?
Miten ja missä
näkyy?
Iäkkäiden säännöllisesti käyttämien palvelujen
kustannukset (2013)
STM/I&O/an
32. Itsearviointi ja odotetut tulokset
• Millaiset ovat odotetut tuotokset?
• Miten juurruttaminen ja levittäminen käsitelty?
• Millainen loppuraportti?
• Miten arvioidaan omaa toimintaa?
STM/I&O/an